Helsingin normaalilyseo, Norssi
Helsingin normaalilyseo eli Norssi on Helsingin yliopiston käyttäytymis-
tieteelliseen tiedekuntaan kuuluva harjoittelukoulu, johon kuuluvat peruskoulun 7.-9. luokat sekä lukio.
Peruskoulussa on oppilaita n. 290 ja lukiossa n. 245. Aloituspaikkoja lukiossa on 80. Perusopetuksen oppilaat otetaan kouluun ensisijaisesti omalta oppilaaksiottoalueelta Etelä-Helsingistä, paitsi latinanluokalle, jolle pyritään soveltuvuuskokeella.
Norssin pitkä historia erityisesti klassisena kouluna näkyy vielä nykyäänkin muun muassa siitä, että Norssi on yksi harvoista suomalaisista kouluista, joissa voi opiskella latinaa peruskoulun 7. luokalta alkaen. Koulu käyttää myös latinankielistä mottoa "Non scholae sed vitae" ("ei koulua, vaan elämää varten").
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Kerro tästä valitsemassasi kanavassa:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat jouluista tunnelmaa |
![]() |
Näille suosituille joulumarkkinoille saapuu yli 60 bussia ympäri Suomea |
![]() |
Tämän näyttelyn kaikki taideteokset on tehty piparkakuista |
![]() |
Talvisirkuksessa nähdään supersankareita ja häikäisevää akrobatiaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Ryoji Ikeda tarjoaa datailotulitusta kaikille aisteille |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syyskaudella |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |