Lempi Elo (Levyjulkkarit), Eetu Riikonen (Soolo)
Hinta: 12 / 14 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Tulokasyhtye Lempi Elo juhlistaa "Huojuvat puut" -levyn julkaisua Semifinalissa 5.5. Illan tunnelman virittää Eetu Riikosen sooloesitys.
Lempi Elon musiikissa kaikuu niin folk, jazz kuin klassinen ja progressiivinenkin musiikki. Aamukahveista havumetsämaisemiin, päivännoususta illankajoon, Elo kertoo tarinoita matkasta, jossa kierrymme yhteyden ja yksinäisyyden salaisuuksiin. Yhtyeen lausuessa melodiat tututkin paikat tuntuvat vierailta.
Illan soolona avaava Eetu Riikonen viitoittaa tietä kohti rockmusiikin kauan kaivattua sukupolvenvaihdosta. Riikosen musiikki maalaa vahvalla lyyrisellä otteellaan maisemia ihmisen matkan varrelta tehden jokaisesta hetkestä ja tunteesta elämää suuremman.
Artisti on kerta toisensa jälkeen todistanut olevansa tulevaisuuden kiinnostavimpia live-akteja, ja tähänastiset näyttäytymiset täysillä klubeilla tukevat väitettä. Riikonen on valittu myös uransa aikana muun muassa YleX Nosteessa -artistiksi, ja Kulttuuritoimitus nosti Eetu Riikosen Parasta juuri nyt -palstalleen ja vertasi artistia J. Karjalaiseen.
Riikosen debyyttialbumi "Maailman viimeisessä huoneessa" julkaistiin sekä vinyylinä että digitaalisesti viime vuonna Playground Musicin toimesta.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-05-05/lempi-elo-levyjulkkarit-eetu-riikonen/88997/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.