IndiEspa: Janne Masalin | The Moontwins
17.00 Janne Masalin
Janne Masalin on pitkän linjan muusikko, sekä myös elokuvan- ja näyttämötaiteen tekijä. Masalin toimi ennen ennakkoluulottomasta ja henkeäsalpaavasta musiikistaan ja keikoistaan tunnetun Tundramatiksin, sekä 13-henkisen torvibändin Bad Ass Brass Bandin keulakuvana ja biisintekijänä.
Lopulta musiikki sai myös molempien yhtyeiden pääasiallisen biisintekijän ja keulahahmon pään surraamaan. Masalin otti pari vuotta taukoa päivittääkseen ilmaisumuotoaan, nykyaikaistaakseen soundiaan sekä oppiakseen esittämään ajatuksensa mahdollisimman yksinkertaisesti ja kirkkaasti.
Helmikuussa 2023 ilmestynyt Kuoseja on konstailematon kakkoslevy. Uusi ja tasapainoisempi musiikki nojaakin kaikuisan sähkökitaran, harmonikan ja tunnistettavan laulusoundin lisäksi voimakkaaseen elektroniseen tuotantoon. Keskiössä on omakohtaisen pohdiskelevat ja voimauttavat sanoitukset, joiden myötä Masalin myös astuu aiempaa paljaampana ihmisten eteen.
19.00 The Moontwins
PK Keränen ja Leija Lautamaja ovat yhdistäneet voimansa aloittaakseen uuden musiikillisen luvun nimeltään The Moontwins. The Moontwinsin äänimaailma vaihtelee pehmeästä akustisesta säestyksestä voimakkaaseen, fuzz-kitarointiin, antaen Keräsen poikkeuksellisen äänen loistaa parhaalla mahdollisella tavalla.PK:n ja Leijan fuusio kuljettaa kuulijat maailmaan, jossa maanläheinen ja perinteinen musiikki yhdistyy rockaavilla blues-sävyillä.
https://www.espanlava.fi/fi/tapahtumat/event/72F97862B93FC561A029554B9CBD3D75/IndiEspa__Janne_Masalin___The_Moontwins
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































