Elokuun ulkoilmaleffat Falkmanin pihalla
Lämpimät kesäillat huipentuvat elokuussa tunnelmallisiin leffanäytöksiin ulkoilmassa. Kaupunginmuseon tunnelmallisella Falkmanin pihalla nähdään elokuvatarjontaa teemana Helsinki.
Ohjelma
16.8. klo 21.30 SF-paraati (1940, ohj. Yrjö Norta), S
Suomalaisten elokuvien tähtikaksikko, Tauno Palo ja Ansa Ikonen, loistaa SF-Paraatin (1940) pääosissa. Yrjö Nortan ohjaama musiikkielokuva kertoo taksinkuljettajan ja turistioppaan rakkaustarinan. Tarinaa siivittävät Georg Malmsténin säveltämät laulut.
17.8. klo 21.30 Tulipunainen kyyhkynen (1961, ohj. Matti Kassila), K16/K15
Tauno Palo näytteli viimeisen elokuvaroolinsa tohtori Olavi Aitamaana Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen (1961). Tohtori päätyy todistamaan vaimonsa uskottomuutta, mikä käynnistää tapahtumien kulun ja tohtorin matkan kohti epätoivoa.
23.8. klo 21.30 Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975, ohj. Risto Jarva), 7
Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975) on Risto Jarvan ohjaama komedia helsinkiläisestä purku-uhan alla olevasta Kivimäen puutaloalueesta. Amerikassa 15 vuotta asunut pastori Aimo Niemi (Antti Litja) muuttaa takaisin lapsuutensa maisemiin, jossa pian hän neuvoillaan saa niin omat kuin kyläläistenkin asiat sotkuun.
24.8. klo 21.30 Yleisön valinta: Komisario Palmun erehdys (1960, ohj. Matti Kassila), 7
Komisario Palmun erehdys (1960) on ensimmäinen Komisario Palmu -elokuva ja aloittaa Matti Kassilan ohjaamien Palmu-elokuvien sarjan. Joel Rinteen esittämänä Komisario Palmu apunaan kaksi etsivää (Matti Ranin ja Leo Jokela) ryhtyvät selvittämään Bruno Rygseckin kuolemaa. Murha vaikuttaa onnettomuudelta, mutta komisario Palmu ei usko onnettomuuteen, vaan alkaa selvittää murhaa.
Liput ovat myynnissä Tiketissä. Tiketin lisäksi lippuja näytöksiin myydään myös ovelta, jos lippuja on vielä jäljellä. Liput ovat numeroimattomia, joten näytöksiin kannattaa saapua ajoissa.
Elokuvat esitetään filmiltä, minkä takia kelojenvaihdon yhteydessä näytöksissä pidetään lyhyt tauko. Käynti Katariinankatu 3:n porttikongista. Ovet aukeavat kello 20.30, ja elokuvat alkavat kello 21.30.
Anniskelusta vastaa Valkoisen salin baari. Liput 10 euroa.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































