Marssi seitsemään ihmeeseen

Marssi 7 ihmeeseen valloittaa seitsemän paikkakuntaa elo- ja syyskuussa spektaakkelilla, jollaista Suomessa ei ole koskaan ennen nähty. Yli 300 soittajan voimin etenevä musiikkiseikkailu yhdistää kuviomarssin, soittokunnat ja musikaalimaailman massiiviseksi ja vaikuttavaksi koko perheen kokemukseksi. Marssi 7 ihmeeseen on pelien klassista rakennetta noudattava seikkailu, jossa eri tasojen läpäisyssä ovat mukana kuviomarssit ja soittokunnat: osa arvoitusten vartijoina, osa labyrinttimaisina elementteinä. Esityksen lava on jäähallin areenan kokoinen ja pelimaailman näyttävä visuaalisuus luodaan noin kymmenelle isolle screenille.
Esitykseen sävelletty ja sanoitettu musiikki viimeistelee kokonaisuuden ja katsomossa tuntuu kuin seuraisi pelin etenemistä livenä. Massiiviset aloitus- ja loppunumerot saavat haukkomaan henkeä, harvoin lavalla on yhtä aikaa 300 esiintyjää. Päärooleissa loistavat upea ääniset Kaisa Leppänen ja Tuuli Paju.
Esityksen ovat käsikirjoittaneet Samuel Harjanne, Jack Johansson ja Petrus Kähkönen ja sen ovat ohjanneet Harjanne ja Kähkönen. Soittokunnista mukana ovat Kaartin soittokunta, Laivaston soittokunta, Rakuunasoittokunta, Lapin sotilassoittokunta, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta ja Ilmavoimien big band, sekä Kotkan ja Haminan nuoriso-orkesteri. Lisäksi aloitusnumeroon on kutsuttu paikallisia nuoriso-orkestereita.
Puolustusvoimat tarjoaa esityspaikkakunnilla koululaisnäytökset alueen kouluille ja ryhmien opettajille.
Kesto 2 h sisältäen väliajan.
Suositusikäraja 7 vuotta.
Marssi seitsemään ihmeeseen -kiertue
Ti 22.8.2023 klo 19.00 Kivikylän Areena, Rauma
To 24.8.2023 klo 19.00 Vaasan Sähkö Areena, Vaasa
Ma 28.8.2023 klo 19.00 Energia-areena, Oulu
Ke 30.8.2023 klo 19.00 Olvi Areena, Kuopio
Pe 1.9.2023 klo 19.00 Joensuu Areena, Joensuu
Ti 5.9.2023 klo 19.00 Ikioma Areena, Mikkeli
To 7.9.2023 klo 19.00 Helsingin jäähalli, Helsinki
Normaalilippu 39 €
Eläkeläiset 32 €
Opiskelijat 20 €
Lapset 3-16 vuotta 10 €
Liput myy Ticketmaster
Työryhmä
Taiteellinen johto Pasi-Heikki Mikkola
Käsikirjoitus Samuel Harjanne, Jack Johansson ja Petrus Kähkönen
Ohjeus Samuel Harjanne ja Petrus Kähkönen
Musiikin sävellys Timo Forsström
Laulujen sävellys ja sanoitus Onni Lonka
Valo- ja videosuunnittelu Toni Haaranen
Äänisuunnittelu Raine Kasper
Rooleissa
Kaisa Leppänen, Tuuli Paju, Viljami Rosvall, Anna Jackson, Ella Vähäpassi, Tinja Taipale, Elizabeth Hiltunen, Veeti Laasila, Suvi Aalto ja Saimi Kaisanlahti
http://www.sotilasmusiikki.fi
http://www.helsinginjaahall.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |