Ympäristötaideteoksen avajaiset
Tervetuloa mukaan Taiteen Sulattamon 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettavan yhteisöllisen ympäristötaideteoksen avajaisiin Malmin raitille torstaina 7.9.2023 klo 12–15. Taiteen Sulattamon toiminta tähtää osallistujien hyvinvoinnin lisäämiseen taiteen keinoin. Yhteisöllisen ympäristötaideteoksen tavoitteena on parantaa viihtyvyyttä Malmin ympäristössä visuaalisen taiteen keinoin.
Projekti on toteutettu Taiteen Sulattamon taidepajatoiminnan Taidetorstaissa, jossa maalaukset on suunniteltu ja toteutettu yhdessä ryhmänä. Ympäristötaideteos lähti käyntiin toukokuussa, jolloin Taidetorstaihin osallistuneet kävijät luonnostelivat viiteen Malmin raitilla sijaitsevaan Helen Sähköverkon kaappeihin tulevia maalauksia. Yhteisöllistä ympäristötaideteosta juhlistetaan avajaisten merkeissä. Tilaisuuden avaa Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki.
Taiteen Sulattamo ry:n juhlavuosi huipentuu lokakuussa 9.-14.10.2023 toteutettavaan juhlaviikkoon, joka toteutetaan Helsingin Kaapelitehtaan Teatterimuseolla. Viikon monipuolisessa ohjelmatarjonnassa on luvassa mm. teatteria, taidepajoja, kulttuurihyvinvoinnin seminaari sekä museokierroksia taianomaisessa ympäristössä. Juhlaviikon tapahtumat on suunnattu kaikille Sulattamon toiminnasta kiinnostuneille. Lue lisää juhlaviikon tapahtumista nettisivuiltamme.
Ympäristötaideteosten maalaus on toteutettu yhteistyössä Helen Sähköverkon kanssa.
https://taiteensulattamo.fi/taiteen-sulattamon-10-v-juhlaviikko-teatterimuseolla
https://www.facebook.com/events/300371632577315?
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































