Hardfloor (DE)
Oliver Bondzion ja Ramon Zenkerin muodostama Hardfloor perustettiin vuonna 1991, kun Saksan acid- ja teknokulttuuri oli vasta alkutekijöissään. He päättivät tuoda hieman jotain totuttua suurempaa ja mahtipontisempaa saksalaiselle musiikkikentälle, ja julkaisivat 9-minuuttisen kappaleen ”Acperience 1”. Uraauurtava single nosti kaksikon välittömästi klubikävijöiden tietoisuuteen ympäri maailmaa, muodostuen maailmanlaajuisesti tunnetuksi tanssilattioiden anthemiksi.
Hardfloorin soundi on vuosien varrella kehittynyt, ja he ovat yhdistäneet biiseihin elementtejä niin hip hopista, electrosta, breakbeat technosta, dancesta kuin post-acid housesta. Vaikka jokainen uusi albumi on tuonut mukanaan uusia sävyjä heidän musiikilliseen tyyliinsä, yhtye on pysynyt aina uskollisena acid housen sielulle ja Roland TB-303 -syntetisaattorin tunnistettavalle soundille.
Saksalaisduon tavaramerkiksi muodostunut Roland TB-303:n manipulointi mullisti teknomaailman, kun Ramon ja Oliver hallitsivat taidokkaasti tarttuvien sekvenssien ja bassolinjojen henkiin herättämisen hopeisista laatikoistaan. Kyseinen äänimaisema on innoittanut myös nuorempia tuottajasukupolvia ja sitä on imitoitu loputtomasti, mutta ei koskaan ylitetty.
Hardfloor on tuottanut jo klassikoksi muodostuneita remixejä mm. Depeche Modelle, New Orderille, Mory Kantelle ja The Shamenille.
Ikäraja: 18
https://www.livenation.fi/show/1436944/hardfloor/helsinki/2023-10-20/fi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































