Pähkinänsärkijä – kertojana Anna Airola, musiikki Umo Helsinki Jazz Orchestra
UMOn joulukonserteissa kuullaan Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin jazzsovitus Tšaikovskin Pähkinänsärkijästä. Rakastettu näyttelijä Anna Airola herättää tarinan eloon ja lukee musiikin rinnalla sadun pähkinänsärkijän ja hiirikuninkaan jouluyön seikkailusta.
Kimaltelevia talvisia metsiä, lumottu marsipaanilinna, leluja jotka heräävät eloon… Pähkinänsärkijä on täynnä sadun lumoa ja jännittäviä käänteitä! Tšaikovskin baleteista tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin lukeutuvan Pähkinänsärkijän juoni perustuu E. T. A. Hoffmanin jouluiseen tarinaan. Baletti sai ensi-iltansa Pietarin Mariinski-teatterissa joulukuussa 1892. Duke Ellington ja Billy Strayhorn kirjoittivat ja levyttivät teoksesta omaperäisen jazzversionsa v. 1960. Jazzsovituksesta on viime vuosina muodostunut UMOn jouluperinne, jota nyt maustetaan sadunkerronnalla – ensimmäistä kertaa Suomessa!
Heittäydy sadun – ja jazzin – vietäväksi!
Anna Airola (s. 1994) on suosittu ja palkittu kokkolalaislähtöinen näyttelijä. Teatterikorkeakoulusta vuonna 2022 valmistunut Airola on valittu Vuoden televisionäyttelijäksi ja palkittu Kultaisella Venlalla roolistaan Ylen Aikuiset-sarjan Oonana. Musikaalisessa perheessä varttunut Airola laulaa Ykspihlajan kino-orkesterissa ja onpa hänellä kokemusta myös tenoritorven soitosta.
UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa.
Konsertin kapellimestarina toimii UMOn taiteellinen johtaja Ed Partyka.
Konsertti sopii koko perheelle, mutta etenkin pienimpien konserttikävijöiden kanssa suosittelemme varautumaan koviin äänenvoimakkuuksiin.
Ovet avataan klo 18:30. Kesto n. 70 min, ei väliaikaa.
Liput Ticketmasterista palvelumaksuineen:
Normaalihinta 32 €
Eläkeläiset 27 €
Opiskelijat, työttömät, varushenkilöt ja lapset 15 €
https://www.ticketmaster.fi/artist/umo-helsinki-jazz-orchestra-lippuja/694593
Huom. kolme konserttia:
Ke 13.12.2023 klo 19 // Espoon tuomiokirkko
To 14.12.2023 klo 19 // Vihdin kirkko
Pe 15.12.2023 klo 19 // Temppeliaukion kirkko, Helsinki
https://umohelsinki.fi/fi/konsertti/pahkinansarkija-jazzsatu/
https://www.facebook.com/events/1443379816454711/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |