Kasmir Amk Dropout 10 V. -juhlakeikka
Hinta: 27,5 / 29 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Yksi kotimaisen pop-musiikin suuntaa muuttaneita albumeita ”AMK Dropout” täyttää 10 vuotta ja tätä merkkipaalua juhlistetaan Korjaamolla Helsingissä 18.5.2024
La 18.5. Vaunusali
Ovet klo 20.00
Liput 27,5 € / ovelta mikäli jäljellä 29 €
K18
Kasmirin debyyttialbumi muistetaan etenkin ”Vadelmavene”, ”Vauvoja” ja ”Iholla” -hiteistä, joista ensimmäinen palkittiin vuoden 2015 Emma-gaalassa Vuoden kappaleena. Samassa gaalassa itse artisti palkittiin Vuoden tulokkaana.
Töölön kulttuurikeidas Korjaamo toimi levyn julkaisukeikan areenana ja sama paikka valikoitui luonnollisesti myös juhlakeikan paikaksi. Albumi tullaan kuulemaan kokonaisuudessaan alusta loppuun livenä Kasmirin ensimmäisellä kiertueella käyttämän yhtyeen esittämänä.
”Uskomatonta, että mun debyyttialbumi AMK Dropoutin julkaisusta tulee ens vuonna kymmenen vuotta! Yhtä paljon kuin albumi ravisteli käsitystä siitä mitä kotimainen popmusiikki voi olla, ravisteli meidän silloinen bändi sitäkin mitä live voi olla. Siks oonki aivan sairaan onnellinen, että saan nousta taas lavalle originaalin AMK Dropout bändin teknisen henkilökunnan kanssa. Lämpimimmät keikkamuistot – joista monet olivat samalla toteutuneita unelmia – on koettu juuri tämän kokoonpanon kanssa. Tervetuloa nostalgiatripille meidän kanssa”, kommentoi Kasmir.
https://korjaamo.fi/event/kasmir-amk-dropout-10v-juhlakeikka/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.