Oneviolin
Hinta: 28,50 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
a(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Järjestäjä
Sellosali
Hinta
28,50 € tilausmaksu (alk. 1,50 €)
Osta lippu(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee cover-versioita tunnetuista hiteistä käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Näin ollen kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Hänen julkaisemansa videot ovat nousseet sosiaalisessa mediassa valtavaan suosioon ja ovat keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja. Kevään kiertueella ONEVIOLIN esittää keväisen riemukkaita versioita kappaleista, joita ei vielä olla artistin tulkitsemana kuultu.
Hänen debyyttialbuminsa "ONE" ilmestyi loppuvuodesta 2022. Tuplalevyllä kuullaan kymmenen suomalaista ja kymmenen kansainvälistä kappaletta, joissa matkataan aina kylmiä väreitä herättävästä Finlandiasta viime vuosien isoimpiin radio- ja striimi-hitteihin. Kuten ONEVIOLINin keikoilla, myös levyllä kaikki äänet on ammennettu vain yhdestä viulusta syntyvillä äänillä. Yksittäisellä kappaleella voikin soida samanaikaisesti jopa satoja eri viuluraitoja.
ONEVIOLIN on viime vuosien aikana ihastuttanut yleisöä myös Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaalin kärkinelikkoon keväällä 2020. JVG:n kanssa hänet on nähty esiintymässä mm. loppuunmyytyjen Ruisrockin ja Blockfestin lavoilla sen jälkeen, kun hänen versionsa duon Frisbee-hitistä paisui viraaliksi. Vaasalaislähtöinen ONEVIOLIN, oikealta nimeltään Pekka Niemi, on hankkinut kannuksensa opiskelemalla viulunsoittoa yhdessä maailman arvostetuimmista yliopistoista (Lontoon Royal College of Music).
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aggbvbk5cq
https://fb.me/e/3c2akcBDq

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.