Irina
Showtime: 20:00
Irina on energisellä, monipuolisella ja hienolla tuotannollaan noussut yhdeksi kotimaisen poprockin kiintotähdeksi, jonka lähes kaikki julkaistut albumit ovat ylittäneet platinarajan.
Energisistä keikoistaan tunnettu Irina nauttii esiintymisistä ja suosittuna live-esiintyjänä hän on yksi ahkerimmin keikkailevista artisteista Suomessa. Keväällä 2022 hän saavutti tuhannen keikan merkkipaalun, johon harva artisti yltää ja ohjelmatoimisto palkitsi hänet tästä saavutuksesta kultaisella mikrofonilla.
Irina julkaisi helmikuussa 2021 kahdeksannen albuminsa Haluun olla yksin. Levyn nimikkobiisistä muodostui Irinan uran isoin hitti. Kappale viihtyi 121 viikkoa Suomen virallisella radiosoittolistalla ollen 9 viikkoa näistä listaykkösenä.
Levy nousi julkaisuviikollaan fyysisten levyjen myyntilistan kärkisijalle ja oli fyysisten levyjen sekä striimausten yhteislistalla kolmannella sijalla.
Irina on tällä hetkellä studiossa valmistelemassa yhdeksättä albumiaan. Tulevalta levyltä saatiin marraskuussa ensimmäinen näyte Rikoskumppani. Kappale kuultiin myös Pamela Tolan uudessa elokuvassa Järjettömän paska idea.
Ylen suosittu Elämäni biisi -sarja jatkuu myös tänä syksynä ja Irina on mukana ohjelmassa vakiovieraana viidettä kautta.
Konsertti on ikärajaton.
https://glivelab.fi/events/irina-650d692ee866c0ff7d5b3bd5/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Juhannusta vietetään tyhjentyneen kaupungin saarissa ja rannoilla |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |