Kalevauva.fi: Pieni Toivelaulukiertue
Showtime: 20:00
Humoristisella otteellaan yleisön sydämet lämmittänyt Kalevauva.fi tekee keväällä Pieni Toivelaulukiertue -nimellä kulkevan keikkasarjan. Keikoilla yhtye tarjoilee yhtyeen hittibiisien lisäksi interaktiivisia tuulia, sillä yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esiintymisten sisältöön. Ennen keikkoja voi äänestää someäänestyksen kautta aihepiirejä, joista Kalevauva.fi toteuttaa keikalle täysin uusia kappaleita. Lisäksi esiintymisen aikana voi äänestää kännykällä illan aikana kuultavia kappeleita.
Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama folkpop-duo, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta, internetin keskustelupalstoilta. Vuonna 2016 perustettu Kalevauva.fi on vieraillut useissa tv-ohjelmissa aina Possesta Venla-gaalaan. Kaksikko valittiin vuonna 2018 myös Vuoden Vantaalaiseksi. Kalevauva.fi on urallaan julkaissut kolme täyspitkää albumia ja runokirjan.
Konsertti on ikärajaton.
https://glivelab.fi/events/kalevauva-fi-pieni-toivelaulukiertue-650d675de866c0ff7d5afac7/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































