Ursus Factory
Hinta: Tulossa
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Ursus Factory Tavastialle toukokuussa!
LIPUNMYYNTI KÄYNNISTYY 11.1. KLO 09.00.
Ursus Factory on laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatin muodostama duo, joka on perustettu vuonna 2013. Yleisön ja kriitikoiden pitkäaikainen suosikkibändi on julkaissut neljä albumia ja kerännyt matkansa varrella reilusti tunnustusta. Toistuvasti Suomen parhaaksi livebändiksi tituleerattu yhtye on myynyt laajalti loppuun keikkasaleja, joista mainittakoon kolme loppuunmyytyä Tavastiaa levynjulkkarien merkeissä. Vuonna 2021 yhtye mm. sai kolme ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden yhtye, Vuoden rock, Vuoden artisti -yleisöäänestys), esiintyi itsenäisyyspäivänä YLE:n Linnan jatkoilla sekä nostettiin Helsingin Sanomien ”Vuoden 2021 parhaimmat levyt” ja Soundi-musiikkilehden kriitikoiden ”Vuoden 2021 parhaat” listauksille. Albumi Onnellinen sukupolvi (2021) sijoittui julkaisuviikolla virallisen albumistan sijalle 6. ja fyysisen listan sijalle 2.
Yhtye julkaisi neljännen albuminsa IO vuonna 2023. Albumilla on 12 kappaletta ja se jakaantuu kahteen osaan, I ja O. I julkaistiin maaliskuussa ja syyskuussa kokonaisuus täydentyi O:n myötä IO-tupla-albumiksi.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-05-10/ursus-factory/96504/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.