Anne Mattila 40-vuotisjuhlakonsertti
Laulaja, lauluntekijä ja kuvataiteilija Anne Mattila täyttää ensi vuonna 40 vuotta ja suuntaa sen kunniaksi juhlakiertueelle.
Anne Mattila on esiintynyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuodesta 1999 alkaneen levytysuran aikana Annen levyjä on myyty yli 300 000 ja hänelle on myönnetty kahdeksan platinalevyä.
Musiikkiuran lisäksi Anne on työskennellyt jo vuosia taidemaalarina. Vuodesta 2013 hänen ateljeenaan on toiminut Karvialla sijaitseva Annen taidekahvila. Yleisölle avoin kahvila-alue kattaa 15 rakennusta, ja kävijöitä siellä on vuosittain yli 100 000.
Viime vuodet ovat kuluneet pääosin Taidekahvilalla, mutta nyt on siis luvassa paluu yleisön eteen ympäri maata. Konserteissa tullaan kuulemaan kaikille tuttujen hittien, kuten ”Perutaan häät”, ”Asfalttiviidakko” ja ”Enkeleitä onko heitä” lisäksi harvinaisempia kappaleita: läpileikkaus taiteilijan pitkältä uralta.
Annea säestää konserteissa akustinen triokokoonpano.
Kesto: 2 t, sis. väliajan
https://www.lippu.fi/event/anne-mattila-40-vuotisjuhlakonsertti-vuotalo-18064163/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































