Cyan Kicks
Hinta: 22 / 25 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks esiintyy On The Rocksissa kiirastorstaina!
UMK 2024 -kilpailun voimakas osallistuja Cyan Kicks julkaisi uuden albumin ”I Never Said 4ever” keväällä 2023. Levy sisältää mm. kultaa striimanneen hittisinglen Hurricane. Pitkäsoiton myötä bändi suuntasi kiertueelle maamme omien klubien ja festareiden lisäksi Saksaan sekä toimi lämppärinä The Offspringille heidän Suomen keikoillaan.
Cyan Kicks nousi suuren yleisön tietoisuuteen kovatasoisen Uuden Musiikin Kilpailun kautta keväällä 2022. Oli nimittäin hilkulla, ettei nelikko päätynyt Suomen Euroviisuedustajaksi The Rasmuksen sijaan. Uuden musiikin diggareiden tutkassa bändi on ollut kuitenkin jo paljon pidempään. Vuonna 2019 ilmestynyt esikoislevy ”I Don’t Love You” valittiin heti ehdokkaaksi vuoden parhaan rockalbumin kategoriassa Emma Gaalassa. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Not Your Kind” EP puolestaan tarjoili Wish You Well, The Flood ja Let Me Down Slowly -biisien kaltaisia mielettömiä helmiä koko kestonsa täydeltä.
Cyan Kicks
To 28.3.2024
On The Rocks, Helsinki
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 22 €
– ovelta 25 €, mikäli jäljellä
https://www.tiketti.fi/cyan-kicks-on-the-rocks-helsinki-lippuja/97167

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.