Pihlajamäen ja Pohjois-Helsingin lähiterveysasemat säilytettävä
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan virkajohto valmistelee Pihlajamäen terveysaseman, neuvolan, hammashoitolan ja laboratorion siirtämistä Malmille rakennettavaan suureen perhekeskukseen ja terveys- ja hyvinvointikeskukseen. Pohjois-Helsingin terveysasemien palveluja ollaan edelleen siirtämässä Oulunkylään.
Lähiterveysasemien ja neuvoloiden lopettaminen vaikeuttaa etenkin lapsiperheiden ja ikäihmisten asemaa. Peruspalvelujen jättikeskuksiin keskittämisen eduista ei ole tutkimuksiin perustuvaa näyttöä. Sen sijaan on vahvaa näyttöä eduista, kun lähipalvelussa on potilaansa ja asuinalueen tunteva moniammatillinen tiimi, ja kynnys hakeutua hoitoon on matala.
Kahdeksan kaupunginosayhdistyksen työryhmä esittää, että Pihlajamäen samoin kuin Maunulan, Oulunkylän ja Paloheinän terveysasemien ja neuvoloiden toimintaa jatketaan ja kehitetään näiden alueiden erityispiirteet huomioon ottavina lähipalveluina, joiden kehittämiseen osoitetaan lisää resursseja ja joiden toiminnan kehittämisessä hyödynnetään Kivikon terveysaseman kokeilun positiivisia kokemuksia.
Asukasiltaan on kutsuttu edustaja kustakin sotepe-lautakunnassa edustettuna olevasta poliittisesta ryhmästä.
Tule mukaan kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan!
Tilaisuuden järjestää kaupunginosayhdistysten työryhmä: Maunula-seura, Oulunkylä-seura, Pakila-seura, Paloheinä-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys, Pihlajamäki-seura, Pihlajisto-Viikinmäki asukasyhdistys PNV, Pirkkolan omakotiyhdistys ja Viikki-Seura
https://www.facebook.com/events/3565637006988052/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































