Inginmaa/Hypnomen
Hinta: 25 / 28 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Inginmaa/Hypnomen esiintyy On The Rocksissa huhtikuussa!
Inginmaa/Hypnomen on esimerkki täydellisestä musiikillisesta cocktailista. Laitetaan pohjalle vuosikymmenten saatossa hioutunutta psykedeelisen svengimusiikin osaamista ja yhdistetään se karismaattisen laulajan jatsikkaaseen rautaisuuteen. Anna Inginmaa ja Hypnomen löysivät toisensa vuonna 2016 ilmestyneellä ”Huominen on uni” -albumilla, joka syntyi yhteistyössä Kauko Röyhkän kanssa.
Arvostelumenestykseksi noussut levy vei joukkion niin Flow-festivaalin lavalle kuin tiheätunnelmaisille klubikeikoille. Nyt oli aika tuoda kuuluville pitkään kypsytelty seuraava askel. 1960-70 -luvun melodisesta hehkusta ja groovesta, vaaraa tihkuvista elokuvatunnelmista, mustavalkoisen aikakauden iskelmäeleganssista ja psykedeelisen popin kaiuista ammentava musiikki kuulostaa vuosikertalaadulta ja samalla raikkaalta.
”Maailma katoaa” -albumin ytimen muodostavat omat vahvat kappaleet, joiden henki on ajaton yhdistelmä romantiikkaa ja särmää. Anna Inginmaa on tehnyt viimeiset vuodet jazz-uraa oman yhtyeensä johtajana ja solistina. 1990-luvulta asti vankkaa kulttimainetta nauttineen Hypnomen-yhtyeen soittajia on kuultu mm. Nieminen & Litmanen, Maria Gasolina sekä Pekka Laine & The Enchanted -yhtyeissä.
Uusi albumi ”Maailma katoaa” ilmestyi 19.1.
desibeli.net / Mika Roth (5/5)
noise.fi / Mikko Nissinen (4,5/5)
Soundi / Pertti Ojala (4/5)
Etelä-Suomen Sanomat (4/5)
Inginmaa/Hypnomen voitti myös uudistetun Levyraati-ohjelman ensijakson singlellään ”Kuollut mies”.
Anna Inginmaa: Laulu
Pekka Laine: Kitara
Sami Nieminen: Urut
Juha Litmanen: Rummut
Jan Grön: Basso
Janne Auvinen: Lyömäsoittimet
Inginmaa/Hypnomen
To 25.4.2024
On The Rocks, Helsinki
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 25 €
– ovelta 28 €
https://www.tiketti.fi/inginmaa-hypnomen-on-the-rocks-helsinki-lippuja/97074

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: