Classic Car Parade - vanhojen klassikkoautojen paraati ja näyttely
Lauantaina 23.5.2026 Helsinkiin saapuu suuri määrä vanhojen autojen harrastajia Classic Car -paraatiin ja näyttelyyn. Tapahtumaan saapuu suomalaisten lisäksi risteilyaluksellinen ruotsalaisia autoharrastajia upeine autoineen. Senaatintorilla esitellään vanhoja klassikkoautoja 1930-luvulta lähtien. Paraatin ja sen jälkeisen autonäyttelyn autoista valitaan näyttelyn kauneimmat vanhat autot.
Classic Car Parade juhlistaa myös vuonna 5-vuotista taivaltaan, ja ensimmäistä kertaa tapahtumassa järjestetään kansainvälinen FINNKAMPEN Suomi–Ruotsi -maaottelu autonrakentelussa.
Autoja näyttelyyn tuovat harrastajat Suomen, Ruotsin ja Viron lisäksi ensimmäistä kertaa Liettuasta.
Paraati lähtee Olympiaterminaalista ja lähtee Olympiaterminaalilta Kaivopuistoon, josta se liikkuu Hernesaaren kautta Eteläsatamaan. Sieltä autoletka etenee Kruununhaan pohjoisrantaa pitkin päätyen lopulta Senaatintorille.
Hyviä katselupaikkoja löytyy paljon reitin varrelta. Näitä ovat ovat Kaivopuisto, Kauppatorin laita sekä Senaatintori. Lähietäisyydeltä autokaunottaria pääsee ihastelemaan Senaatintorilla. Torilla kuullaan myös livemusiikkia ja paikalla on street food -myyjiä. Paraatil liikkuu Kaivopuiston alueella noin kello 11.30–12.15, ja ensimmäiset autot saapuvat Senaatintorille noin kello 11.45 (Aikataulut arvioita).
Senaatintorilla esiintyvät Southern Haga Stable Boys sekä Marksmen. Nälkäisiä palvelevat Black Burger -ruokavaunu sekä suuri kesäterassi A-oikeuksin.
11.00–12.00: Paraatiajo lähtee Olympiaterminaalista ja kiertää Kaivopuistossa Hernesaaressa ja takaisin Kaivopuiston rantaa (Ehrenströmintie) Etlärantaa Senaatintorille.
12.15–16.00: Autonäyttely Senaatintorilla
- Livemusiikkia: Southern Haga Stable Boys sekä Marksmen
14.00: Palkintojenjako
15:00 Tapahtuma päättyy
Kuva: Elena Belle
La 23.5.2026
Cruising klo 11-12
Autonäyttely kello 12-15, Senaatintori
https://www.jenkkiautonayttely.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |


















































