MARO

Kiehtovan taidokas portugalilaislaulaja MARO saapuu ensivierailulleen Suomeen ja konsertoi Temppeliaukion kirkossa Helsingissä maanantaina 22.4.2024! Yhteistyöstään suosikkiartisti Jacob Collierin kanssa tunnettu MARO nähtiin Portugalin edustajana Euroviisuissa 2022.
Huomisen isoksi tähdeksi povatun MAROn tunnettuus kasvoi kohisten vuonna 2019, jolloin hän pääsi mukaan huippusuositun Jacob Collierin maailmankiertueelle. Myöhemmin hän esiintyi lämmittelijänä muun muassa Jessie J:n sekä Charlotte Cardinin kiertueilla ja alkoi pian tehdä myös omia, loppuunmyytyjä konserttejaan eri puolilla maailmaa.
Vuonna 2020 MARO kehitteli suurta huomiota keränneen projektin “ITSAME, MARO!” YouTubessa julkaistuilla videoilla artisti otti videoyhteyden eri artisteihin ja esitti musiikkia yhdessä heidän kanssaan. Näillä videoilla MARO esiintyi yhdessä muun muassa Eric Claptonin, Lizzy McAlpinen, Madison Cunninghamin, Mayra Andraden ja Lionel Loueken kanssa.
Vuonna 2022 MARO pääsi kotimaansa karsintojen kautta Portugalin edustajaksi Euroviisuihin. Kaihoisen kaunis kappale “Saudade Saudade” oli hieman yllättäenkin suuri menestys ja takasi Portugalille loppukilpailun yhdeksännen sijan.
MARO on julkaissut urallaan kuusi studioalbumia. Rutkasti näkyvyyttä hän on saanut myös yhdysvaltalaisen NRP-radiokanavan Tiny Desk -konserttien myötä. Ensin MARO esiintyi konserttisarjassa Jacob Collierin taustalaulajana ja viime vuonna hän pääsi tekemään myös oman tallenteensa, jolla hän esitti musiikkiaan kolmen akustisen kitaran säestyksellä. Vastaavalla intiimillä kokoonpanolla MARO nähdään myös Temppeliaukion kirkossa, jossa on taatusti luvassa ikimuistoinen kevätilta.
Temppeliaukion kirkko 22.4.2024 klo 19
Ovet: 18.00
https://www.livenation.fi/show/1468163/maro/helsinki/2024-04-22/fi
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: