Perinteinen Purjelaivapäivä
Perinteistä Purjelaivapäivää vietetään jo 36. kerran sunnuntaina 8.10.2023, kun Suomen suuret purjelaivat kokoontuvat "avoimien ovien päivään" Kauppatorille/Eteläsatamaan.
Tilaisuuteen on ilmoittautunut toistakymmentä alusta eri puolilta rannikkoamme. Kaikkia alukset ovat avoinna yleisölle klo 10 - 16. Yleisö on tervetullut tutustumaan sekä itse purjelaivoihin että niiden miehistöihin.
Aluksilla ja laiturilla on tarjolla mm. kahvia ja pullaa, lohisoppaa ja saaristolaismusiikkia.
Tapahtuma on yleisölle maksuton.
Tapahtuma alkaa jo lauantaina iltapäivällä, jolloin perinnelaivat purjehtivat Tervasaaren Tynnyri-nimeä kantavan laivojen perinteisen purjehduskilpailun. Lähtölaukaus kilpailuun ammutaan merellä Helsingin edustalla ja maali sijaitsee Kaivopuisto - Katajanokka linjan eteläpuolella.
Maaliin saapuminen pyritään ajoittamaan klo 15-16 välillä. Kisan jälkeen alukset ryhmittyvät Purjeiden Paraatiin, joka tuo purjelaivat purjehtien paraatikierrokselle Eteläsatamaan heti kilpailun jälkeen noin klo 16. Kilpailun maaliintulon ja Purjeiden Paraatin seuraamiseen yleisölle parhaat paikat ovat Kaivopuiston ja Katajanokan rannat. Paraatin päätteeksi alukset kiinnittyvät Eteläsatamaan Kolera-altaaseen ja sen ympäristöön sunnuntain Perinteiseen Purjelaivapäivää varten.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































