Anssi Kela
Hinta: 30
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Anssi Kela kahdelle keikalle On The Rocksiin joulukuussa!
Molempina iltoina eri ohjelmisto
Anssi Kelan syyskiertue tuo On the Rocksiin ennennäkemättömän kattauksen, kun Kela nousee lavalle kahtena peräkkäisenä iltana. Kyseessä on kaksi toisistaan poikkeavaa konserttia, joten tarjolla on täysin ainutlaatuisia hetkiä molemmille illoille.
Loputtomasta luovuudestaan tunnettu, palkittu laulaja-lauluntekijä Anssi Kela valloittaa kaupungit kiertueellaan, joka yltää aina Eteläisestä Suomesta Lappiin ja takaisin. Kela esiintyy tuttuun tapaan huippuunsa viritetyn bändin kanssa, kun lavalle astelevat Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela.
Marraskuun alussa starttaavalla kiertueella kuullaan lukuisten tuttujen hittien lisäksi myös artistin uutta musiikkia, josta saadaan esimakua jo lähitulevaisuudessa.
On The Rocks
Pe 20.12.2024
La 21.12.2024
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 30 €
– ovelta 33 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/anssi-kela-2/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.