Satchvai Band
Ensimmäistä kertaa lähes 50-vuotisella urallaan, legendaariset kitaristi-ikonit Joe Satriani ja Steve Vai, nähdään samassa yhtyeessä. SatchVai Band starttaa kesäkiertueelle vuonna 2025. Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 29. kesäkuuta.
Satrianin ja Vain omat yhtyeet yhdistivät voimansa ja tekivät ensimmäisen yhteisen kiertueen viime keväänä Yhdysvalloissa sekä ensimmäisen musiikillisen yhteistyön maaliskuussa 2024. The Sea of Emotion, Pt. 1 esitteli legendaaristen kitaristien synergiaa, kun he vuorottelivat soolo-osuuksia lähes kuuden minuutin teoksen ajan. Heidän toinen yhteistyö julkaistaan ennen tulevaa Euroopan kiertuetta.
Joe Starianin ja Steve Vain musiikilliset urat ovat kietoutuneet yhteen heidän varhaisista ajoistaan lähtien. Satriani toimi Vain kitaransoiton opettajana heidän teinivuosinaan New Yorkissa. Heidän yhteys on kehittynyt vuosien varrella, ja kaksikko on ollut jopa samoilla levy-yhtiöillä. Yhdessä kolmannen kitaristin kanssa he ovat tehneet usein keikkoja Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella.
”Odotan innolla, että pääsen taas jakamaan lavan Steven kanssa”, Satriani sanoo. ”Aina, kun soitamme yhdessä, palaan takaisin teiniaikaamme. Söimme ja hengitimme musiikkia joka sekunti. Työnsimme, haastoimme ja autoimme toisiamme olemaan parhaita mahdollisia alallamme. En usko, että olemme koskaan tainneet pysähtyä!"
Vai lisää: ”Kiertue Joen kanssa on aina ilo ja kunnia. Hän on suosikkikitaristini, jonka kanssa jammailen. Nyt meillä on taas mahdollisuus viedä se lavalle. Koen, että olemme molemmat huipulla, ja show tulee olemaan massiivinen juhla maailman tyylikkäimmälle instrumentille, sähkökitaralle!”
https://www.lippu.fi/artist/satchvai-band/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |