NEØV Ruissalo Amping
Hinta: 28,50 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
NEØV palaa G Livelab Helsinkiin yhdessä Ruissalo Ampingin kanssa!
Lajissaan Suomen parhaaksi tituleerattu indieyhtye NEØV on tunnettu omaäänisestä, utuisesta ja melankolisesta musiikistaan. Juankoskelaislähtöiset veljekset ja multi-instrumentalistit Anssi ja Samuli Neuvonen nousivat kansainväliseen tietoisuuteen viimeistään Volant-albumillaan (2019), jonka myötä yhtye kiersi Eurooppaa, soitti loppuunmyytyjä keikkoja Berliinissä ja Hampurissa ja esiintyi muun muassa Saksan televisiossa.
Yhtyeen uusin albumi "Soft Atlas" on kerännyt hyviä arvioita ja kiinnostusta sekä Suomessa, että ulkomailla.
Illan avaa Ruissalo Amping
Niin ihanan kovaa, ja niin kovin ihanaa.
Tällä sloganilla itsensä usein esittelevä Ruissalo Amping on kaunista musiikkia Turusta. Tuoreen shoegaze-yhtyeen sointi on romanttista jylyä, ujoa laulua ja maailman ihanimman soittimen, sähkökitaran, kaikuun hukutettua pauhua.
Konsertti on ikärajaton.
https://www.tiketti.fi/neov-ruissalo-amping-g-livelab-helsinki-lippuja/103704

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: