Cemetery Skyline
Lukuisat haavepainajaiset toteutuvat, kun vähintäänkin kalmanlämpöisen vastaanoton saanut syntymä saa jatkoa maaliskuussa neljän kevätkeikan muodossa.
"CEMETERY SKYLINE ja John Smithin ensiesiintyminen viime vuonna, se oli jotain maagista ja spesiaalia meille kaikille, ja jotain mitä ei pitänyt edes tälle bändille oikeasti tapahtua - eli soittaa livenä. Muttapa, kiitos mystisen Laukaan vihtahousuisen Robin Hoodin eli herra John Smithin kryptisen vaatimuksen johdosta näin tapahtui ja hyvä niin. Ja tulee tapahtumaan tässä jopa hieman lisempää.
Kannattaapa teidän kansalaisten toki tiedostaa se, että nämä hutunkeittäjät lavalla samaan aikaan on lähes kalenterillinen mahdottomuus eli tulee olemaan aika harvinaista herkkua tai suolaa haavoille. Eli suosittelen vahvasti vääntäytymään lippukioskeille ja paikanpäälle jos nämä hommat kiinnostaa. Ei tule tapahtumaan ihan joka hetki, eli ei oteta tavaksi, mutta synkistellään nyt niin kauan jahka tätä ilonkorviketta riittää.” kertoo yhtyeen Markus Vanhala.
https://tavastiaklubi.fi/events/2025-03-19/cemetery-skyline/102629/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































