Michael Monroe – Two Steps From the Move
Hinta: 49,90 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Michael Monroe nähdään Two Steps From the Move -spesiaalikeikalla Helsingin Kulttuuritalolla.
Keikalla kuullaan Two Steps From the Move -albumi kokonaisuudessaan, jonka julkaisusta tuli elokuussa kuluneeksi 40 vuotta. Sen lisäksi konsertin toisessa osuudessa kuullaan muitakin Hanoi Rocks -klassikoita, sillä se koostuu Michael Monroen parhaimmistosta läpi vuosien.
– Haluamme juhlistaa Two Steps From the Move -albumin 40-vuotisjuhlavuotta tällaisella keikalla. Levy jäi alkuperäisen Hanoi Rocksin viimeiseksi albumiksi, sillä sen julkaisun jälkeen Razzle menehtyi auto-onnettomuudessa ja bändi hajosi. Luvassa on taianomainen ilta, johon liittyy paljon muistoja ja suuria tunteita, Michael Monroe sanoo.
Kulttuuritalo on Hanoi Rocksille ja Michael Monroelle merkityksellinen paikka, sillä bändi soitti siellä viimeisen Suomen-keikkansa ennen bändin lopettamista 1985.
Viimeiset reilut neljätoista vuotta Monroe on tehnyt yhteistyötä huippulahjakkaan bändin kanssa, jossa ovat mukana Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheart Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth).
https://kulttuuritalo.lippu.fi/event/Michael-Monroe-Two-Steps-from-the-Move/150990/349796/details

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.