Oireita

Taiteilija Dafna Maimon on rakentanut Kiasmaan näyttelyn, jossa ihmiskeho erilaisine osineen ja oireineen rönsyää vastaan. Kävijä kulkee samettisen suolen ja viisaudenhampaan läpi ja näkee pastellimaalauksia, joiden kuva-aiheet muistuttavat esimerkiksi sisäelimiä.
Näyttelyssä voi kohdata myös karhukaisen, maailman sitkeimpiin lukeutuvan otuksen, ja musikaalissa seikkailevan René Descartesin, joka tunnetaan mieli-ruumis-erottelun edistäjänä. Tämän näkemyksen Maimon haluaa haastaa näyttelyllään.
Teoksissa kuvataan lempeän humoristisesti ihmistä, joka ei nykyarjen keskellä aina tunnista kehonsa tarpeita. Näyttelyssä katsoja voi kuitenkin tunnistaa teosten tilanteita omasta elämästään.
Maimon on työssään kiinnostunut siitä, mihin kehollisen tiedon sivuuttaminen on nyky-yhteiskunnassa johtanut. Hän ajattelee, että kehomme kantavat mukanaan ja ilmaisevat erilaisin oirein niin iloja kuin murheita, joita ihmisyyteen kuuluu. Maimonin teoksissa oireet ovat merkki kehollisesta tietämyksestä, jota kuuntelemalla voimme löytää tapoja elää merkityksellisempää elämää. Hän käyttää osana työskentelyään somaattisia harjoituksia ja menetelmiä, joiden avulla hän syventyy kehollisuuden kokemiseen. Harjoituksissa hänelle herää mielikuvia, jotka voivat toimia teoksen lähtökohtana.
Näyttelyssä on esillä videoinstallaatioita, sametille toteutettuja maalauksia, yksittäisiä veistoksia ja runsaasti piirustuksia. Näyttelyn kolmessa videoteoksessa seurataan fiktiivisiä henkilöitä, joiden kehot oireilevat nykyelämäntapojen keskellä eri tavoin.
Avoinna 25.4.–21.9.2025:
ti 10–20
ke–to 10–18
pe 10–20
la–su 10–17
ma suljettu
Liput:
Normaali museolippu: 22 € / 20 €
Alennushinta: 12 €
Alle 18-vuotiaat: 0 €
Kiasman ilmaisperjantaisin taidemuseoon on vapaa pääsy.
Kuvassa Dafna Maimon, Indigestibles, 2021. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: