Kult Live: Teini-Pää Rosettes
Teini-Pää ja Rosettes esiintyvät Helsingin Kulttuuritalon KULT-klubilla 29.5.2026. Teini-Pää on pöhköpopin sanansaattaja, jonka kappaleissa ihastutaan, haaveillaan ja tehdään tarkkasilmäisiä huomioita elämästä. Kaiken liimana toimii vaivattomuus ja vaaleanpunaisen purukumin lailla tarttuvat melodiat.
Debyyttialbumi Maailma kyllä odottaa ilmestyi Soit Se Silti -levy-yhtiön julkaisemana tammikuussa 2022. Albumi keräsi ilmestyttyään hurjan määrän positiivisia arvioita. Yhtye oli myös ehdolla Kriitikoiden valinta -kategoriassa Emma Gaalassa 2023.
Teini-Pää julkaisi toisen albuminsa nimeltään Sata syytä aloittaa vuonna 2023. Se nostettiin Radio Helsingin viikon levyksi. Kypsempi, syvempi ja harkitumpi levy sai kriitikoilta ylistystä. Yhtye on keikkaillut molempien levyjen ilmestymisten myötä ahkerasti ja ihastuttanut yleisöään niin klubeilla kuin lukuisilla festivaaleilla.
15. tammikuuta eli virallisena Teini-Pää-päivänä yhtye yllätti ja julkaisi sinkun Mietin minne meet. Sinkku kantaa samaa nimeä kuin 8.3.2024 julkaistava ep, jonka julkaisee diginä tuttuun tapaan Soit se silti ja fyysisenä 7-tuumaisena vinyylinä yhdysvaltalainen Vague Absolutes. Kylillä on myös liikkunut huhua, että keikkojakin olisi rapakon takana tulossa!
Rosettes on Helsingissä alkuvuodesta 2021 perustettu kokoonpano, jonka vaikutteet tulevat laajasti eri rytmimusiikin genreistä. Yhtyeen jäsenillä on taustaa esimerkiksi vaihtoehto-, hardcore- ja indieyhtyeistä. Rosettesissa tee se itse -mentaliteetti yhdistyy soulin ja R’n’B:n grooveen sekä jazzmaiseen tunnelmointiin.
Psykedeelinen ja tanssittava Rosettes on keikkaillut tänä vuonna muun muassa Burghausenin jazzviikoilla sekä Tavastialla. Viimeisin vinyylisingle Souvenir/Green Ray julkaistiin elokuussa 2024 Timmion Recordsin kautta. Yhtyeen debyyttialbumi Lifestyles julkaistiin 4.4.2025.
https://kulttuuritalo.fi/tapahtuma/teini-paa-rosettes-kult-helsingin-kulttuuritalo/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































