Michael Angelo Batio (US)
Hinta: Liput 32,50/27,50 € tilausmaksu (alk. 1,50 € 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Kitaralegenda Michael Angelo Batio tuo hartaasti kaivatun soolokiertueensa Suomeen. Bation korkeaoktaanisella polttoaineella ladattu ”Speed Kills” -kiertue pysähtyy Espoon Sellosalissa torstaina 16.10.2025.
Lukuisia kertoja maailman nopeimmaksi kitaristiksi äänestetty Batio nousi suuremman yleisön tietoisuuteen Nitro -yhtyeen riveissä 80- ja 90-luvun taitteessa. Nitron hajottua Batio keskittyi omaan soolouraan julkaisten lukuisia virtuoositeettista soitantaa esitteleviä albumeja sekä opetusvideoita. Vuodesta 2022 lähtien Bation lennokasta soittoa on voinut kuulla myös amerikkalaisen heavy metal -ikoni Manowarin riveissä.
Humoristisena persoonana tunnetun Bation live-esiintymisissä yhdistyy huikea tekniikka, täsmällisyys sekä häpeilemättömät showmiehen elkeet, jotka ovat inspiroineet kitaristeja sukupolvesta toiseen. Molempikätiseksi itsensä kouluttanut Batio tunnetaan myös armottomana 2- ja 4-kaulaisten kitaroiden kesyttäjänä, joka pystyy vaihtamaan lennosta käsien paikkaa otelaudalla.
Keikalla kuullaan klassikkomateriaalia Bation soolouralta, mestarin tribuutit lukuisille kitara-ikoneille, kuten Eddie Van Halenille, Randy Rhoadsille, Dimebag Darrelille sekä tietysti Bation tavaramerkkeihin lukeutuva tuplakitarasoolo. Bation livekokoonpanon täydentävät mm. Vinnie Mooren kanssa lukuisilla Euroopan-kiertueilla esiintyneet basisti Frank Caporaletti sekä rumpali Roberto Pirami.
Kesto n. 1 h 30 min
Liput:
https://www.lippu.fi/artist/michael-angelo-batio/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.