Opettaja, nyt
Kolminäytöksinen muotokuva opettajasta taideoppilaitoksessa uuden ja vanhan maailman rajalla.
Mihin opettaja voi opiskelijoita valmistaa ja opastaa, kun maailma murenee pala palalta?
Mistä me koostumme? Lainauksista, sitaateista, tavoista ja eleistä, toisilta perityistä ja tarttuneista asioista.
Pienenpienistä tilanteista rakentuva fresko ajasta, iästä, muistista, sukupolvista.
OPISKELIJA
Tää sun kaanon.
OPETTAJA
Ei se nyt mun oo.
Esityksessä kulkevat rinnakkain ja törmäävät eri aikakaudet, sukupolvien käsitykset, kokemukset ja tuntemukset.
Näyttelijävalinnat eivät olisi voineet osua paremmin. Pääroolissa taidekoulun opettajaa esittävä Elina Knihtilä on näyttelemisen ulkopuolella toiminut teatterikorkeakoulun professorina 12 vuotta. Ylen haastattelussa hän kertoo, ettei yksikään rooli ole tullut häntä niin lähelle. Ei vähiten siksi, että hänen kaksi entistä opiskelijaa on mukana näyttämöllä.
- Nykyopiskelijat on tosi keskustelevia ja avoimia. Joutuu opettajana tekemään aika paljon henkistä työtä, että opitaan se, että nykyopiskelijat osaavat puhua tunteista pikkasen enemmän, kuin vielä 90-luvulla puhuttiin, avaa Knihtilä Ylelle.
Opiskelijoiden roolissa näyttelijät Satu Tuuli Karhu sekä Olli Riipinen ovat Knihtilän entisiä oppilaita monine ongelmineen ja tuntemuksineen. Karhun mukaan opiskelijoita yhdistävä piirre on halu tulla nähdyksi ja saada hyväksyntää opettajalta.
- Sanoisin, että tää on oodi opettajille. Mun mielestä opettajat on tän sivustysvaltion kivijalka. Mä olen itse ihan äärettömän kiitollinen ihan kaikille mun opettajille, päiäkodista teatterikorkeakouluun saakka, toteaa Karhu Ylelle.
Hesarin viiden tähden arviossaan Eeli Vilhunen maalaa näytelmästä Elina Knihtilän tähdittämän monikerroksisen mestariteoksen. Ylitsevuotava arvio on paikallaan juuri nyt, kulttuurin alasajon ollessa käsin kosketeltavaa.
Esityksen kesto n. 3h, sisältää väliajan 20min.
Teksti: Katariina Numminen
Ohjaus: Milja Sarkola
Näyttämöllä: Satu Tuuli Karhu, Elina Knihtilä, Olli Riipinen, Eero Ritala
Suunnittelijat: Samu-Jussi Koski, Viljami Lehtonen, Heikki Paasonen, K Rasila, Maria Saivosalmi
Liput
44,5€ peruslippu
34,5€ eläkeläinen
19€ (opiskelija, nuorisolippu < 25v., työtön, siviilipalvelushenkilö, varussotilas)
17€ opiskelijaryhmä (min. 20 hlö, opettajalle vapaalippu ryhmän kanssa)
36€ ryhmälippu (min. 20 hlö)
Liput Tiketistä tai Tunturikadun lipputoimistosta.
Avoinna ti-pe klo 11 – 15. p. 044 248 7835
https://www.q-teatteri.fi/esitykset/opettaja-nyt
https://www.tiketti.fi/opettaja-nyt-q-teatteri-helsinki-lippuja/109007
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































