Punkkua & puhetta -klubi: Janne Saarikiven vieraana Maija Vilkkumaa (K18)
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Syksyn ensimmäiselle Punkkua & puhetta -klubille illan isännän Janne Saarikiven vieraaksi saapuu Maija Vilkkumaa!
Laulaja-lauluntekijä Maija Vilkkumaa kuuluu Suomen tunnetuimpiin ja eniten levyjä myyneisiin artisteihin. Hänen albuminsa ovat myyneet niin kultaa, platinaa, kuin tuplaplatinaakin.
Punkkua & puhetta -klubin keskustelujen ominaislaaduksi on muodostunut illan isännän Janne Saarikiven assosiatiivinen, sivistynyt ja ennalta vain löyhästi määritelty keskustelun kuljetus. Saarikiven upottavien nojatuolien uumenissa ovat vierailleet muun muassa kosmologi, tietokirjailija Kari Enqvist ja teatteriohjaaja, toimittaja Susanna Kuparinen.
Tapahtuma pidetään teatterin salissa. Tilaisuus alkaa klo 18, teatterin aulan ovet avataan yleisölle klo 17.30. Aulan baari on auki keskustelun ajan. Tilaisuuden kesto on noin kaksi tuntia.
Anniskelutilaisuus, K18. Saliin otetaan enintään 135 katsojaa saapumisjärjestyksessä, ei varauksia.
Tilaisuus streamataan teatterin Youtube-kanavalle.

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.