Helsinki ilman natseja -mielenilmaus

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Helsinki ilman natseja – nyt ja aina!

Kutsumme kaikki itsenäisyyspäivänä 6.12.2024 Helsinkiin Töölöntorille osoittamaan, ettei äärioikeistolle ole kaduilla sijaa – ikinä!
Helsinki ilman natseja on jo vuodesta 2016 kerännyt tuhansia mielenosoittajia vastustamaan äärioikeiston 612-soihtumarssia sekä sen järjestäjien ja osallistujien edustamaa ihmisvihamielistä ajatusmaailmaa. Vuosi sitten onnistuimme viivyttämään soihtumarssin lähtöä valtaamalla sen kokoontumispaikan ja sitä edeltävinä vuosina pakotimme fasistit muuttamaan marssin reittiä kadunvaltauksilla. Aktiivinen äärioikeiston vastustaminen on tuottanut tulosta: Turussa vuosittain järjestetty 188-Kukkavirta on lopetettu ja fasistien itsenäisyyspäivänä järjestämät kokoontumiset ovat kutistuneet. Tapahtumien osallistujien keskuudessa on lisäksi ollut turhautumista antifasistien onnistumisiin.
 
Äärioikeiston toiminta ei kuitenkaan keskity pelkästään kaduille, sillä monet nykyisessä hallituksessa istuvat poliitikot ovat osallistuneet vuosien saatossa 612-marssille sekä muihin fasistien järjestämiin kokoontumisiin, toimien nyt valtion korkeimmissa asemissa levittäen vihamielisiä aatteitaan. Lukemattomien muiden syiden ohella meidän on vastustettava oikeistohallitusta myös tämän takia, ja jatkamme tätä kamppailua ylpeästi itsenäisyyspäivänä Töölöntorilla.
 
Ota siis liput ja banderollit sekä ystävät, sukulaiset ja työtoverit mukaan ja tule kanssamme näyttämään, ettei äärioikeistolle ole tilaa Helsingin kaduilla tai missään muuallakaan!
Kokoonnumme perjantaina 6.12.2024 Töölöntorilla, tapahtuman tarkka kellonaika ilmoitetaan myöhemmin. Mielenosoitukseen ei haluta puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia. Tapahtuman järjestää Helsinki ilman natseja -koalitio, johon kuuluvat A-ryhmä, Aurora Helsinki ja Varisverkosto.

-----------------------------------------------------

Helsinki without Nazis - now and always!
 
We invite everyone on Independence Day 6.12.2024 to Helsinki Töölöntori to show that there is no place for the far-right on the streets - ever!
Helsinki without Nazis demonstration has been gathering thousands of demonstrators since 2016 to oppose the 612 torchlight march of the far-right and the hateful ideas of its organisers and participants. A year ago, we managed to delay the torchlight march by occupying its assembly point, and over the previous years we have forced the fascists to change the route of their march by occupying the streets. Active opposition to the far right has paid off: the annual 188-Kukkavirta march in Turku has been discontinued and the fascist Independence Day rallies have shrunk. There has also been frustration among participants at the events about the successes of the anti-fascists.
 
However, the far-right's activities are not just confined to the streets, as many politicians in the current government have participated in the 612 march and other fascist gatherings over the years, now occupying the most high-ranking positions of the state and spreading their hateful ideas. Among countless other reasons, we must oppose the right-wing government for this too, and we will proudly continue this struggle on Independence Day on Töölöntori Square.
So bring your flags and banners, your friends, relatives and colleagues and join us to show that there is no room for the far right on the streets of Helsinki or anywhere else!
We will meet on Friday 6.12.2024 at Töölöntori, the exact time will be announced later. Party insignia, state flags or other authoritarian symbols are not wanted in the demonstration. The demonstration is organised by Helsinki without nazis coalition, which includes A-ryhmä, Aurora Helsinki and Varisverkosto.

Esteettömyystietoa mielenosoitukseen osallistuville

---------------

https://ilmannatseja.com/

 

Itsenäisyyspäivä Helsingissä 6.12.


Tapahtumapaikka / Venue

Runeberginkatu 53
00260 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Runeberginkatu 53
00260 Helsinki
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.