Kelluva elokuvaelämys Vuosaaren uimahallissa

Hinta: uimahallilipun hinnalla
Ajankohdat:
la7.2.2026klo 19:45
Tapahtumasta:

Vuosaaren uimahallissa päästään nauttimaan kelluvasta elokuvaelämyksestä lauantaina 7.2.2026.

Altaan äärelle pystytetylle valkokankaalle heijastetaan sympaattinen draamakomedia, Minä ja pingviini (Iso-Britannia 2024) joka sijoittuu vuoteen 1975 ja kertoo englantilaisprofessorin Tom Michellin henkisestä ja poliittisesta heräämisestä.

Uruguayn matkallaan Mitchell tulee pelastaneeksi merestä pingviinin. Lintu kieltäytyy palaamasta mereen, vaan seuraa uutta isäntäänsä rajan yli Argentiinaan, jossa Michell opettaa arvostetussa sisäoppilaitoksessa. Ympärillä yhteiskunnassa kuohuu, ja Juan Salvador -nimen saanut pingviini osoittautuu merkittäväksi oppaaksi inhimillisyyden tiellä. 

Elokuva perustuu Tom Michellin muistelmateokseen The Penguin Lessons. Sen on ohjannut mm. Housut pois -elokuvasta tunnettu Peter Cattaneo, ja pääosassa nähdään Oscar-ehdokas Steve Coogan.

Sisäänpääsy uimahallilipun hinnalla Vuosaaren urheilutaloon (6,5 €).


Näytöksessä kaksi saunataukoa | Two sauna breaks

Elokuvan kesto n. 2 h 15 min (sisältäen 2 väliaikaa) | Duration 2 hours 15 minutes (two breaks included)

Tapahtuman ikäraja on K16 (elokuvan ikäraja K7) | Age limit 16 years

Hallilla on lainattavissa kelluttavia apuvälineitä esim. renkaita | Floating equipment available by the pool


Elokuvan kielet: englanti ja espanja; tekstitys suomeksi ja ruotsiksi | The spoken languages: English and Spanish; subs in Finnish and Swedish

Mukaan voit ottaa omat eväät, pyyhkeen tai kylpytakin | Bring your own snacks, towel, bathrope etc

Elokuvan aikana voi myös vesijuosta sille varatulla pienellä alueella | Possibility of water rynning during the movie

Istumapaikkoja myös altaan ulkopuolella | Seats available also outside the pool

Elokuvaillan pukuhuoneet avautuvat klo 19.25 | Changing rooms open at 7.25 pm

Sisäänpääsy uimalipun hinnalla (ei ennakkoilmoittautumista) | Entrance with normal pool ticket (no advance registration)


Uimahallinäytös Vuosaaren uimahallin altailla | Movie night by the pool
LA / SAT 7.2. klo 19:45-22:00

https://www.popupkino.fi/vuosaari/


Tapahtumapaikka / Venue

Vuosaarentie 5
00980 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Vuosaarentie 5
00980 Helsinki

Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.