Kult Live: Tuuletar (levynjulkaisukonsertti) Elsi Sloan
Jo yli kymmenen vuoden ajan maailman lavoja valloittanut vokaali-ilmiö Tuuletar tekee odotetun paluun julkaisemalla uuden albuminsa alkuvuodesta.
Yhtye, joka tunnetaan pelkillä ihmisäänillä luoduista soundeista ja erityisefekteistä sekä myyttisestä läsnäolosta ja genrerajoja rikkovasta musikaalisuudesta, on laajentanut ilmaisuaan entistäkin massiivisemmaksi ja moniulotteisemmaksi.
Tuuletar on hurmannut yleisöjä yli 30 maassa, Intiasta Yhdysvaltoihin ja Japanista Euroopan suurille festivaaleille.
Kesällä yhtye kohahdutti jälleen, kun he nousivat Käärijän kanssa Osakan maailmannäyttelyn lavalle, yhdistäen suomalaisen kansanperinteen ja modernin pop-energian tavalla, joka keräsi laajalti ihailua ja sai median ylistämään esitystä “rohkeaksi kulttuuriteoksi”.
Nyt Tuuletar palaa Helsinkiin juhlistamaan uutta aikakauttaan levynjulkaisukeikalla Kultissa.
Illan avaa Elsi Sloan, artisti, jonka intensiivinen läsnäolo ja poeettinen rehellisyys pysäyttävät. Keikka juhlistaa niin ikään hänen uutta julkaisuaan. Elsi Sloanin musiikki liikkuu elektronisen herkkyyden, kokeellisen folkin ja indiepopin välimaastossa tavalla, joka saa yleisön pidättämään hengitystään. Sloan on artisti, joka hiljentää koko salin kuuntelemaan.
KULT Live: Tuuletar (levynjulkaisukonsertti) Elsi Sloan
Ke 25.2.2026
Ovet 19
Showtime 20 ja 21
Liput 29,50 € tilausmaksut (alk. 1,50€ 0,65% tilauksesta) | Lippu.fi
Opiskelijat (ja muut alennusryhmät) 22 €
Ovelta 32 €
Lipunmyynti pe 24.10. klo 9.00 alkaen.
Eteispalvelumaksu 4,50 €
K18
Valitettavasti tila ei ole esteetön.
Järjestäjä: Saura Booking
https://kulttuuritalo.fi/tapahtuma/kulttuuritalon-kult-klubi-tuuletar-levynjulkaisukonsertti-elsi-sloan/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |


















































