Keskustelupaneeli: Metsien ja lajien kohtalonkysymyksiä
Keskustelua luotsaavat valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo, jotka ovat kuvanneet suomalaisia metsiä kolmen vuosikymmenen ajan. Kovalaisen ja Sepon Kotina metsä -näyttely kertoo tuhansien erilaisten kasvien, sienten, eläinten, alkueliöiden ja bakteerien muodostamista eliöyhteisöistä, joita luonnonmetsät ylläpitävät.
Keskusteluun osallistuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat Tea von Bonsdorff (sienet), Aleksi Lehikoinen (linnut) sekä Jere Kahanpää (hyönteiset). Mukana on myös luontokartoittaja ja metsäaktivisti Olli Manninen, joka on toiminut metsien suojelun parissa 1990-luvun lopulta lähtien.
Suomessa uhanalaisista lajeista noin kolmannes – yli 800 lajia – on metsistä riippuvaisia lajeja. Valtaosa metsistä on metsätalouden käytössä, joten lajeilla, jotka suosivat hakkuuaukeita tai pärjäävät talousmetsissä, riittää elintilaa. Sen sijaan vanhoista metsistä riippuvaisten lajien tilanne on huonompi.
Keskustelupaneeli järjestetään museon Kotina metsä -näyttelyssä klo 18-19.
Ilta museossa -tapahtumaan pääsee osallistumaan normaalin sisäänpääsymaksun hinnalla ja museo on avoinna klo 20 asti.
https://www.helsinki.fi/fi/luomus/tietoa-meista/uutiset/ilta-museossa-kotina-metsa-2622026
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































