Ksenia Voy Kheninen, Aleksandra Kuokkanen, Tiina Lehikoinen-Musturi: Kätkeminen
Eri taustoista tulevat taiteilijat käsittelevät katoamista, muistamista ja vieraantuneisuutta erilaisten teosten kautta. Näyttelyn nimi tulee Sekretiki -rituaalista (“pieniä salaisuuksia”). Rituaalissa lapset kaivavat maahan pienen kolon, johon he asettavat pieniä henkilökohtaisia tavaroitaan: valokuvia, piirustuksia ja löydettyjä esineitä.
Inkerinkarjalaistaustainen Ksenia Voy Kheninen käsittelee karjalankielen ja Karjalais-kulttuurin katoamista pienistä keraamisista veistoksista rakentuvien installaatioiden kautta. “Sekretikit ovat pieniä, piilotettuja installaatioita, joita lapset tekivät yksityisesti. Kuvaa ihaillaan hetki, minkä jälkeen se kätketään. Jokainen Sekretiki toimi maahan haudattuna alttarina, jonka sijainnin tietää vain sen tekijä. Nämä yksityiset asetelmat antavat lapsille mahdollisuuden merkitä läsnäolonsa ja säilyttää jotain intiimiä osana maisemaa.”, Kheninen kertoo.
Aleksandra Kuokkasen installaatioissa muistoja uudelleenmuovaillaan esineiden ja fragmenttien avulla. Teokset toimivat eräänlaisena suodattimena, jonka läpi muistoja voi katsella, tuoden esiin muistojen ja niiden rekonstruktion epäluotettavuuden.
Tiina Lehikoinen-Musturin Reunakirjoitus -sarjan sana- ja tekstikollaasit tarkastelevat kielen ja löydetyn materiaalin valossa reunojen ja marginaalien kulttuurista olemusta. Reuna on kohta, joka erottaa sisuksen ja ulos jäävän osan. Ne ovat fyysisiä, topologisia ja kuvainnollisia – samaan aikaan konkreettisia ja abstrakteja (piilo)vallan paikkoja.
Ryhmänäyttely on taiteilijoiden yhteistyössä rakentama kokonaisuus.
“Viime vuoden Open call -haun teemana oli Yhteistyö. Kutsuimme toisilleen tuntemattomia taiteilijoita lähettämään ehdotuksia yhteistyöstä, joista kuratoimme kiinnostavia näyttelykokonaisuuksia taitelijoiden praktiikoiden yhteneväisyyksien ja toiveiden perusteella”, kertoo kuraattori Julius Valve.
6.-29.3.2026
Avoinna: ti-su klo 14-19
Oksasenkatu 11, 00100 Helsinki
https://oksasenkatu11.fi/katkeminen
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |


















































