Aurinkokuninkaani
Mainiot arvostelut saanut, monitasoinen musiikkiteatteriesitys narsismin varjossa ja valossa kasvamisesta. Rooleissa loistavat monipuoliset näyttelijät Emma-Sofia Hautala ja Emmi Nieminen.
Aurinkokuninkaani kertoo perheestä, narsismista ja siitä, että toivoa on. Groteski näyttämösatu käynnistyy, kun 30-vuotias Kertoja hakee isälleen lähestymiskieltoa. Isä on kuin kuumana porottava aurinko – kaukaakin sen säteet paahtavat iholla. Oikeuden istunto saa Kertojan katsomaan isää ja omaa lapsuuttaan uudessa valossa. Millainen on matka kohti itsenäisyyttä, kun on syntynyt itsensä Aurinkokuninkaan hoviin? Narsistin lapsen mielensisäinen kamppailu muistojen ja oman itsen kanssa saa mitä mielikuvituksellisempia käänteitä, kun käsikirjoittajat Sofia Lumi ja Liila Jokelin tekevät näkymättömästä aiheesta näkyvää. Teos kantaesitettiin Vaasan kaupunginteatterissa 10.10.2025.
”Sain kokea yhden itselleni vaikuttavimmista teatterielämyksistä. Näytelmä tuli kohti, lävisti ja peilasi asioita, joihin olen etsinyt vastauksia.” – Katsojapalaute
kesto 2 h sis.väliajan, esityksen jälkeen keskustelutilaisuus 15 min.
Käsikirjoitus Sofia Lumi ja Liila Jokelin
Ohjaus Annuska Hannula
Musiikin sävellys Eerokoala ja Emma-Sofia Hautala
Musiikin tuotanto Eerokoala
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mira Roivainen
Äänisuunnittelu ja musiikin sovitus Niklas Nybom
Valosuunnittelu Olli Haakana
Näyttelijät Emmi Nieminen ja Emma-Sofia Hautala
Lapsen ääni Hannes Kulmala-Rantala
Lavastuksen toteutus Mira Roivainen, Antti Pekkala, Yö Heinänen ja Aino Kuoksa
Puvustuksen toteutus Mira Roivainen ja Pirjo Korpela
Tuotanto Emma-Sofia Hautala ja Mira Möttönen
https://www.avoimetovet.fi/aurinkokuninkaani/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |


















































