Royel Otis - (meet me in the car tour)
Royel Maddellin ja Otis Pavlovicin vuonna 2019 perustama Royel Otis alkoi kasvattaa nimeään hiljalleen, ja muutamassa vuodessa duon kappaleet löysivät tiensä radioihin ja yhä laajemmalle yleisölle. Sittemmin Royel Otisin kappaleet ovat keränneet satoja miljoonia striimejä.
Royel Otisin soundi muovautui EP-julkaisujen kautta, mutta ytimessä pysyi aina sama jännite: melodisuus ensin, sen perään pieni kierros outoutta. Debyytti-EP ”Campus” ilmestyi vuonna 2021. Kahtena seuraavana vuonna julkaistiin EP:t ”Bar & Grill” ja ”Sofa Kings”. Niiden myötä Royel Otis siirtyi syntikoista kohti kitaroita ja löysi uuden soundin, jossa fiilis on käsinkosketeltava ja elää jokaisessa iskussa.
Vuonna 2024 ilmestyneellä kokopitkällä albumilla ”PRATTS & PAIN” haettiin kerrosten sijaan hetkessä elämistä. Levy sai nimensä Lontoossa sijaitsevasta Pratts & Payne -pubista, missä kaksikko hioi sanoituksia ja teki päätöksiä musiikillisesta suunnastaan, usein tuopin ja parin shotin ääressä. Duon kappaleissa melodisuus ja outous kulkevat rinta rinnan, ja tunnelma voi vaihtua lennosta popista psykedeelisiin säröihin. ”PRATTS & PAIN” -levyltä löytyvät muun muassa kappaleet ”Velvet” ja ”Big Ciggie”, joiden rummuissa kuullaan albumin tuottajan Dan Careyn 11-vuotiasta veljenpoikaa Archieta, ja hänen spontaani energiansa kuuluu läpi kokonaisuuden.
Yhtyeen viimeisin albumi ”hickey” ilmestyi viime vuonna, ja sen useat kappaleet ovat niittäneet suosiota ympäri maailmaa – nyt on Suomen vuoro.
https://www.livenation.fi/event/royel-otis-meet-me-in-the-car-tour--helsinki-tickets-edp1660033
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |























































