Good boys, Kukkatalo, Orvokki, Ullalintulampi
GOOD BOYS on tunnetaan räjähtävästä energiasta ja omintakeisesta pilkehdinnästään suomiräpin silmäkulmassa. Tammikuussa 2025 ilmestynyt uusi levy ‘Hittaa’ sädehtii taivaalla, nyökyttää savuisissa saleissa ja kulkee katupölynä pitkin betonimetsää. Sample-pohjaiset aariat, bängerit ynnä muut maalavat toinen toisensa jälkeen kuuntelijan ympärille maailman, ja trap-vaikutteinen rytmisektio tuo elävän sykkeen tähän maailmaan.
KUKKATALO on tunnettu riehakkaista ja viihdyttävistä keikoistaan. Bändi yhdistelee musiikissaan elementtejä indiestä, räpistä, popista ja asenne on rock. Kukkatalon kaksi solistia vaikuttavat myös yhtyeissä GOOD BOYS sekä JÄNÖKLUBI. Ja Samu soittaa rumpuja. Kukkatalo julkaisi toisen albuminsa Ristiriita helmikuussa 2026.
ORVOKKI. Jos tunnetta on vaikea kuvailla, sen voi muuttaa musiikiksi. Orvokin musiikkiin voi upota ja se vie hetkeksi johonkin muualle – paikkaan, jonka voi kokea turvalliseksi. Kappaleissa epätavalliset rakenteet ja rytmilliset yllätykset kietoutuvat sähköisenä sykkiväksi uneksi. Orvokin debyyttialbumi Kasvotusten sai Helsingin Sanomien arviossa täydet viisi tähteä. Levyä kehuttiin taiteellisilta ratkaisuiltaan rohkeaksi ja ajatuksella rakennetuksi kokonaisuudeksi. Keikoilla kuullaan nyt myös Orvokin kehutun toisen albumin, Maluksen, kappaleita sovitettuna solo-trio-kokoonpanolle.
ULLALINTULAMPI kokoaa musiikissaan repaleiset arjen palaset yhdeksi mössöksi, jossa yhteen kietoutuvat lempeä turva ja sähköinen kaaos. Musiikissa yhdistyy ylitse vyöryvä herkkyys ja riehaantuvaa tahto. Sanoitukset ammentavat inspiraatiota niin ilmassa kelluvasta pölystä kuin runoudesta kaupunkien eri kolkissa. Tammikuussa 2025 ilmestynyt debyyttialbumi Kannattelen keräsi kiitosta myös kriitikoiden keskuudessa ja on sittemmin poikinut artistille Teosto-palkintoehdokkuuden sekä Emma-ehdokkuuden.
https://www.tiketti.fi/good-boys-kukkatalo-orvokki-ullalintulampi-coolhead-brew-lippuja/117312
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |































































