The Dating Pitch Club Helsinki đ€đ - ystĂ€vĂ€ esittelee sinkun lavalla
The Dating Pitch Club järjestetään Helsingissä nyt toista kertaa perjantaina 26.9.2026. Ystävät esittelevät sinkkuystäviään yleisölle 3–5 minuutin PowerPoint-esityksillä. đ€đ
Elokuun lopussa Suomessa ensi kertaa nähty deittikonsepti saa jatkoa.
Ystävä pitchaa sinkun lavalla – erilainen deittitapahtuma
The Dating Pitch Club tuo Helsinkiin deittailumuodon, jossa sinkun ei tarvitse esitellä itseään – sen tekee hänen ystävänsä. Tapahtuman perustaja, psykologian tohtori ja kirjailija Angela Ahola, kertoi elokuussa Stadissa-medialle Ruotsissa suosituksi nousseen tapahtuman saapumisesta ensimmäistä kertaa Suomeen.
Lavalla ystävät, sisarukset ja joskus jopa lapset esittelevät sinkkuläheisensä yleisölle 3–5 minuutin PowerPoint-esityksellä. Esittely muistuttaa parhaimmillaan lämmintä ja humoristista maljapuhetta: tarkoituksena ei ole rakentaa kuvaa täydellisestä ihmisestä, vaan kertoa aidosti, miksi juuri tämä tyyppi kannattaisi tavata.
Aholan mukaan deittitapahtumiin syntyi osin hänen omista kokemuksistaan. Pitkän parisuhteen jälkeen sinkuksi jäänyt Ahola latasi deittisovellukset ja kävi yli sadalla treffeillä – kokemuksista syntyi myöhemmin kirja 100 Dates.
Sovellusten kautta uusiin ihmisiin tutustuminen on kuitenkin työlästä ja voi tuntua lähes toiselta työltä. Dating Pitch Clubissa lähtökohta on päinvastainen: ihmiset palaavat taas yhteiseen tilaan ja deittiseuraa hakevan sinkun ystävä tai läheinen esittelee, miksi ystävä on tutustumisen arvoinen. Aholan mukaan ystävän suosituksessa toimii myös sosiaalinen vahvistus – toisen ihmisen kertomana kehut voivat tuntua uskottavammilta kuin itse kirjoitetussa deittiprofiilissa.
Ruotsissa konsepti on ollut suosittu. Tukholman on kahdessa tapahtumassa ollut yli 250 osallistujaa ja Göteborg ja Malmö ovat olleet loppuunmyytyjä.
Aholan hänen oma deittailu loppui, muttei deittisovellusten swaippaamisen tai sadan treffin ansiosta. Luennoimaan Kööpenhaminaan lentäen matkustanut Ahola kantoi kirjoista painavaa laukkuaan, jota hän ei jaksanutkaan nostaa ylös käsimatkatavarahyllylle. Hän koputti edellä kulkenutta miestä olkapäähän pyytääkseen tältä apua. Sillä matkalla ollaan vieläkin – pari on ollut naimisissa nyt kolme vuotta.
Ahola kertoo, että sovellusten swaippaaminen tarjoaa valtavan määrän profiileita. Kuitenkin aito kohtaaminen, kuten luotetun ystävän esittely, antaa paljon syvemmän käsityksen toisesta ihmisestä.
Kumppania ei siis enää tarvitse löytää swaippaamalla. Tehokkaampi keino voi olla ystävän pitämä PowerPoint-esitys – tai vain liian painava matkalaukku.
Tapahtuman ohjelmassa on noin kymmenen pitchausta kahdessa osassa, jonka jälkeen tulee tauko ja aikaa keskustelulle. Yleisö voi seurata pitchauksia, viettää iltaa ystävien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin. Osallistujien ei tarvitse pitchata ketään tai olla itse pitchattavana.
Dating Pitch Club -syyskauden avajaiset
Perjantai 26. syyskuuta 2026
G Livelab
Ovet avataan klo 17.00, ohjelma alkaa klo 19.00 ja päättyy klo 21.30.
Ikäraja K-18.
Liput 17 euroa.
Illan ohjelma
17.00 Ovet avautuu
19.00 Illan avaus
19.15 Pitchausosio 1 (n. 3-4 pitchausta)
20.00 Tauko & minglausta
20.30 Pitchausosio 2 (n. 3-4 pitchausta)
21.30 Virallinen ohjelma päättyy
Liput ja lisätiedot:
https://angelaahola.com/shop/26-sept-helsinki/
https://datingpitchclub.fi
Tapahtumapaikka / Venue
LĂ€hetĂ€ juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta âïž
Tilaa tapahtumavinkit sÀhköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
![]() |
Uusi tapahtuma nostaa sinkkujen ystÀvÀt pÀÀrooliin |
![]() |
Pop-up loihtii pihlajanmarjoista fine diningia |
![]() |
Venetsialaisia juhlitaan valoin ja ilotulituksin |
![]() |
Ylen kulisseihin pÀÀstÀÀn kurkistamaan avoimissa ovissa |
![]() |
Graffititaiteen SM-tittelistÀ kisataan Vallilassa |
![]() |
Ruotsalainen hittikauppa avaa myymÀlÀn Helsinkiin |
![]() |
Elokuussa nautitaan tunnelmallisista elokuvista ulkona |
![]() |
Kissojen Yöt tarjoavat tunnelmaa syyskuun iltoihin |
![]() |
Uusi stand-up -klubi kutittelee nauruhermoja keskiviikkoisin |
![]() |
Lapualaisooppera herÀÀ kummittelemaan Mustikkamaan kesÀssÀ |
![]() |
Vaasankatu tÀyttyi ihmisistÀ ja tunnelmasta toista kertaa |
![]() |
NÀissÀ Helsingin satamissa nÀhdÀÀn kesÀllÀ loistoristeilijöitÀ |
![]() |
Onko tÀssÀ Helsingin upein sporttibaari? Sporttibistrossa yleisöryntÀys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisÀn kesÀkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautui yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset tÀyttÀvÀt Cafe Regatan pihan |
![]() |
TÀÀltÀ löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesÀn |
![]() |
Lapinlanden vehreÀssÀ puistosa joogataan ja kirppistellÀÀn |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttÀÀ kesÀllÀ uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jÀlkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Hesaria piristÀÀ ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistÀÀ kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisÀkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeÀt löylyt |
![]() |
TÀmÀn leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan nÀyttÀmö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kÀÀntöpuolia nÀkyvÀksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkÀn odotuksen jÀlkeen |
![]() |
TÀmÀ lavarunous-ilta on tiettÀvÀsti ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
TĂ€llainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
IlmaispÀivinÀ pÀÀset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmÀinen myymÀlÀ Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerÀÀ suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvÀt ympÀri maailmaa |
![]() |
TÀmÀ ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesÀkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina nÀyttÀmölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa SveitsistÀ, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herÀÀ henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispÀivinÀ |
![]() |
Matka tÀhÀn suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella | â
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerÀÀ kiitosta ja kehuja | â
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmÀinen second hand -liike |
![]() |
TÀstÀ karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |

























































