Mondo Generator (USA)
www.myspace.com/mondogenerator
Ex-Queens Of The Stone Age-muusikko Nick Oliverin luotsaama Mondo Generator saapuu Suomeen keikalle kesäkuussa. Bändi aloittaa samalla Euroopan kiertueensa maastamme. Yhtye esiintyy 10.6. Turun Klubilla, 11.6. Helsingin Loosessa sekä 12.6. Tampereen Klubilla, ja jatkaa sitten matkaansa mm. Saksaan, Englantiin ja Itävaltaan.
Mondo Generator on taannoin Songs For The Deaf-albumin jälkeen QOTSAsta lähtöpassit saaneen basisti/laulaja Nick Oliverin vuonna 1997 perustama rock-yhtye, joka nousi nopeasti kulttimaineeseen, vaikka ei alkutaipaleellaan juuri keikkaillut tai antanut haastatteluja. Kun Oliveri vapautettiin QOTSA-velvoitteeistaan vuonna 2004, hän keskittyi täysipäiväisesti Mondo Generatoriin. Bändi on julkaissut tähän mennessä kolme pitkäsoittoa, ja neljäs albumi "Time To Destroy" julkaistaan näillä näkymin heinä-elokuussa. Levyn ensimmäinen single "Dog Food" ilmestyy toukokuun lopulla. Albumilla soittavat Oliverin lisäksi Dave Grohl (Foo Fights, Nirvana, Them Crooked Vultures), Happy Tom (Turbonegro) ja The Fresh Prince of Darkness (The Dwarves).
Oliveri tunnetaan myös punk-yhtye The Dwarvesista ja hän on mukana kahdella Kyussin albumilla (Wretch, Blues for the Red Sun).
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































