Manna, I Was A Teenage Satan Worshipper
www.myspace.com/mannamariam
www.myspace.com/teensatanists
Keikat loppuvat perjantaina klo 23.30 mennessä, jonka jälkeen Keskiyö-klubi 04:ään. Klubille myydään erillisiä lippuja 5 €, mutta alkuillan keikkalippu oikeuttaa pääsyyn myös klubille.
Pariisissa syntynyt suomalais-algerialainen Manna on yksi tämän hetken puhutuimmista kotimaisista artisteista. Op:l Bastarsista ja Annien taustavoimista tutun Timo Kaukolammen kanssa äänitetty viime vuonna julkaistu kakkoslevy ”Songs Of Hope And Desire” sai ylistäviä arvioita. Levy oli niin Emma-ehdokkaana kuin useiden kriitikoiden vuoden parhaat levyt -listojen kärjessä.
Manna on kiertänyt tämän vuoden aikana Suomea ja Eurooppaa keräten ylistäviä arvioita kansainvälisiä musiikkimedioita myöten. Muun muassa Mojo-lehti, kuvaili Mannaa ”tyrmääväksi sekoitukseksi Patti Smithiä ja Charlotte Gainsbourgia, joka yltiörohkeasti sekoittaa Pj Harveymaista äänimaailmaa CSS:n tanssiliikkeisiin”.
Mannan lisäksi illassa esiintyy elektropopyhtye I Was A Teenage Satan Worshipper, joka julkaisi helmikuussa kolmannen, kehutun albumin ”Strange Lights”. My Lovin’ Martianin, Blackie Lovelessin, Nekrokittenin ja Sigmund Droidin muodostama I Was A Teenage Satan Worshipper sai alkunsa bändin nokkamiehen Pasipetteri Viitasen graafisen viestinnän opintojen lopputyöstä. Viitanen suunnitteli kuvitteellisen yhtyeen, jonka soittajat ovat sarjakuvahahmoja.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































