Blues Trash Cabaret: Bloodshot Bill (CAN), The Verticals
www.bloodshotbill.com
www.myspace.com/surftheverticals
Kanadalainen yhden miehen rockabilly-bändi Bloodshot Bill saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Mies esiintyy On The Rocksissa järjestettävällä garageen, rock'n'rolliin ja burleskiin keskittyvällä kuukausittaisella Blues Trash Cabaret -klubilla lauantaina 6. marraskuuta.
Montrealista kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä Bloodshot Bill on yhden miehen rock'n'roll-bändi, joten niin lauluosuudet kuin kitaran ja riisutun rumpusetin soittaminenkin hoituvat yleensä omin avuin. Vanhaa rockabilly-henkeä kunnioittava artisti hakee innoitusta musiikkiinsa muun muassa Charlie Feathersin, Hasil Adkinsin ja Link Wrayn tuotannoista. Bloodshot Billillä on oman bändinsä lisäksi myös monia sivuprojekteja, joista yksi mainitsemisen arvoinen on Suomessakin vierailleen King Khanin kanssa perustettu Tandoori Knights -duo.
Bloodshot Bill kiertää maailmaa ahkerasti, ja hän on on ehtinyt keikkailemaan Euroopassakin kuluvan vuoden aikana jo neljä kertaa. Nyt toteutuva Helsingin keikka on kuitenkin miehen ensiesiintyminen Suomessa. Bloodshot Billille määrättiin muutamia vuosia sitten viiden vuoden maahantulokielto Yhdysvaltoihin, joten artistilla on ollut hyvää aikaa kiertää myös hieman kaukaisempia kolkkia.
Blues Trash Cabaret -klubilla Bloodshot Billiä lämmittelevät instrumentaalista surfcorea soittava The Verticals ja ulkomainen yllätysburleskiesiintyjä.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































