Jazz Heat Bongo Beat: Ricky-Tick Big Band live, DJ:t Matti Nives & Markus-Setä
www.myspace.com/rickytickrecords
Ricky-Tick Big Band showtime 24.00
Kotimaisen huippujazzin all stars -yhtye tekee loppuvuoden ainoan Helsingin-esiintymisensä Jazz Heat Bongo Beat -klubilla
Kuudennella Linjalla 27. marraskuuta järjestettävä Jazz Heat Bongo Beat -klubi marssittaa lavalle 15-henkisen Ricky-Tick Big Bandin, joka koostuu nuoren suomalaisen jazzpolven huippunimistä. Mukana Dalindèo-yhtyeestä tutun Valtteri Pöyhösen luotsaamassa kokoonpanossa ovat mm. Timo Lassy, Jukka Eskola, Antti Lötjönen ja Jaska Lukkarinen. Keväällä debyyttialbuminsa julkaissut yhtye on ehtinyt esiintyä jo monilla merkittävillä keikka-areenoilla, mm. Pori Jazzissa, Flow Festivalilla, Ilosaarirockissa ja Tampere Jazz Happeningissä, mutta nyt kyseessä on vasta toinen kerta kun tuore big band nähdään omassa konsertissaan kotikaupungissaan Helsingissä. Tapahtuman liput ovat myynnissä Tiketin myyntipisteissä.
Valtteri Pöyhösen vuonna 2009 perustama Ricky-Tick Big Band kuuluu suomalaisen jazzkentän näkyvimpiin uutuuksiin viime vuosina. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi näki päivänvalon toukokuussa 2010 ja nousi nopeasti vuoden merkittävimpien uusien jazzjulkaisuiden joukkoon. Pöyhösen nuorten jazzleijonien koonti pitää sisällään jäseniä mm. Dalindèosta, The Five Corners Quintetista ja Auteur Jazzista, jotka kaikki myös levyttävät helsinkiläisen jazzlevymerkki Ricky-Tick Recordsin tallissa. Osaavien solistien käsissä Pöyhösen swing-aikakudelta vaikutteita ammentava musiikki soi verevänä nykyjazzina, heijastellen säveltäjänsä Berliinissä yhtyeelleen muokkaamaa musiikillista palettia. Jatkossa Ricky-Tick Big Band suuntaa toimintaansa Suomen lisäksi voimakkaammin myös ulkomaisille keikkalavoille, ja yhtyeestä on parhaillaan tekeillä myös dokumenttielokuva, jonka on määrä valmistua ensi vuonna.
Erityisesti keikkalavalla Ricky-Tick Big Bandin vahva olemus tulee esiin ainutlaatuisella tavalla, ja energisen suuryhtyeen esiintymisessä voi astia usein myös määrittelemätöntä "vaaran tuntua". Oman jännitysmomenttinsa tulevaan esiintymiseen tuo tullessaan Kuudennen Linjan rajallinen lavatila, jonka ansiosta osa kookkaasta yhtyeestä joutuu luultavasti asettautumaan lattiatasoon.
Jazz Heat Bongo Beat -klubilla jazzia tarjoilevat lisäksi DJ-puolella Soul Sides -klubilta tuttu Markus-Setä sekä Jazz Heat Bongo Beat ja We Jazz -klubien vakiokasvo Matti Nives.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































