I Love Nyky
Nykytanssin festivaali Oopperan Alminsalissa
Ensimmäisen illan aloittaa Tanssiteatteri Minimin Manners of Success, liikunnallinen esitelmä etiketin mukaisesta käytöksestä, ohjaajana Tommi Kainulainen, koreografeina Antti Lahti ja Tuomas Juntunen. Illan toisena teoksena nähdään Reija Wären koreografia kahdeksalle tanssijalle, Of(f) Course. Improvisaation ja koreografian vuoropuhelussa kohtaavat niin capoeira, house ja break kuin klassinen balettikin.
Festivaalin iltapäivänäytös alkaa Carl Knifin koreografialla Mandorla, jota on kehuttu mm. upeasta visuaalisuudestansa. Iltapäivä jatkuu Petri Kekonin koreografialla Kaatuva Maa. "Konkreettisesti ajatellen alastomuuden jatke on elimellisyys, ihonalaisuus. Jos jatketaan esteettistä purkutyötä, mitä tulee alastomuuden jälkeen? Sielu?" Kekoni kuvailee teostaan.
Kolmannen illan aloittaa Marianne Rouhiaisen teos Simply Details, jossa Rouhiainen on palannut alkujuurilleen labanilaiseen liikkeelliseen ja tilalliseen ajatusmaailmaan. Illan toisena teoksena on tanssiryhmä Glims &; Glomsin Helinä, Simo Heiskasen afrikkalaisen tanssin ja samban sykkeen täyttämä koreografia, jonka innoittajana on ollut omaleimainen tutkimusmatkailija Helinä Rautavaara.
Neljäntenä iltana nähdään Riku Immosen teos Turhat tärkeät asiat, tanssi arjen pienistä turhista mutta tärkeistä hetkistä. Ilta päättyy Jyrki Karttusen ja Karttunen Kollektivin teokseen Situation Room, jossa kartoitetaan identiteetin määrittelemättömiä reuna-alueita, hetkiä jolloin henkilö tai käsitys hänestä muuttuu.
Tanssiesitysten jälkeen Alminsalissa järjestetään keskustelutilaisuus, jossa festivaalin koreografit kertovat ajatuksia teoksistaan ja nykytanssista yleisesti.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































