Night Visions Maximum Halloween 3017
Pohjoismaiden suurin fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin keskittyvä festivaali Night Visions avaa genre-elokuvan syksyn 22.-26.11.2017.
Festivaalin avajaiselokuvana esitetään Guillermo del Toron uutuusteos The Shape of Water. Kuuromykästä naisesta ja merihirviöstä kertova elokuva hurmasi vastikään Venetsian elokuvajuhlien yleisöt ja voitti festivaalin pääpalkinnon Kultaisen leijonan. Muun muassa Pan’s Labyrinth (El laberinto del fauno, 2006) -elokuvan ohjanneen Del Toron uutta romanttista fantasiakauhuteosta on kehuttu jopa hänen uransa parhaimmaksi.
Syksyn Night Visions -festivaali tuo marraskuussa Helsinkiin myös kaksi filmimaailman legendaa, action-klassikko Commandon (1985) ohjaajan Mark L. Lesterin ja Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvien ruotsalaisen esikuvan, näyttelijälegenda Christina Lindbergin.
Yhdysvalloista Night Visionsiin saapuva Mark L. Lester (s. 1946) on ohjannut urallaan yli 30 elokuvaa. Hänen tunnetuimpiin töihinsä lukeutuvat Arnold Schwarzenegger -toimintaseikkailu Commando (1985) ja nuoren Drew Barrymoren pääosittama Stephen King -filmatisointi Tulessa syntynyt (Firestarter, 1984). Vaikka genre-elokuva on 1970-luvun alussa uransa aloittaneen Lesterin leipälaji, hänet muistetaan myös John Candy -toimintakomedian Aseistettu ja hirveen vaarallinen (Armed and Dangerous, 1986) ohjaajana.
http://www.nightvisions.info/wp/elokuvat/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































