Bo Kaspers Orkester

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Bo-Kaspers-Orkester

BO KASPERS ORKESTER

Pohjoismaisen rakastetuimpiin esiintyjiin lukeutuva Bo Kaspers Orkester viimeistelee parhaillaan uutta studiolevyään ja on vastikään julkistanut myös kiertuepäiviä tulevalle syksylle. Leppoisaa poprockia soittava ruotsalaisyhtye saapuu myös Suomeen ja esiintyy Helsingin Finlandia-talossa keskiviikkona 14. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 11. kesäkuuta Lippupalvelussa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Bo Kaspers Orkester on yhdistellyt jazzia, rockia, poppia ja soulia omaleimaisesti jo vuodesta 1991. Bändistä on tullut myös Suomessa oikea kestosuosikki, jonka keikkalipuille on aina valtava kysyntä. Sympaattisen Bo Kasper Sundströmin luotsaama yhtye on vastikään nauhoittanut kymmenennen albuminsa, jota odotetaan kauppoihin syksyn alkupuolella.

Bo Kaspers Orkester lähettää terveisiä: "Olemme tehneet kymmenennen albumimme. Kymmenennen! Ja tämä siltikin, vaikka viime ajat ovatkin olleet epätavallisen sekasortoista aikaa elämässämme. Olemme tästä ylpeitä. Syksyllä 9. marraskuuta eteenpäin kierrämme Pohjoismaita ja pääsemme tekemään sitä, minkä vuoksi elämme. Toivottavasti näemme joissain konserteistamme!"

Liput:
59/ 54/ 49 € (+toimituskulut)

VIP-liput: www. eventsclub.fi

Osta liput:
Lippupalvelu

Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)