Kerran Kallion kaduilla -katunäytelmä
Kallion Kulttuuriverkoston Kallion kävelyfestivaali toteuttaa Helsinki-päivänä 12.6. draamakävelyn, jossa eletään hetkiä 1950-luvun Kalliossa. ”Kerran Kallion kaduilla” -kävelyllä näyttelijät esittävät runojen pohjalta käsikirjoitettuja tilanteita ympäri Kalliota.
Kävelynäytelmä perustuu Esko Hytösen lapsuudenmuistoihin, jotka hän on kirjoittanut runomuotoon. Dokumentinomaiset runot kertovat elämänmenosta sodanjälkeisessä kantakaupungissa. Tarkkailijana on noin 10-vuotias Esko-poika Kalliosta. Hytösen Kallio-runot löytyvät myös runokirjasta Marjapensas, joka julkaistiin 2000-luvun alussa.
Noin parituntisen Kallion katuja kiertelevän näytelmän ovat dramatisoineet Sanna Mäkelä ja Kimmo Alakunnas, kävelyä on toteuttamassa myös Kallio-liike. Kallion Kävelyfestivaali on osa Kallion Kulttuuriverkoston ohjelmaa, jossa järjestetään vähintään kerran kuussa teemallinen kävely Kalliossa tai sen lähialueella.
Kerran Kallion kaduilla -katunäytelmä alkaa Karhupuistosta klo 17.00. Draamakävely päätyy Kirkkopuiston puistotansseihin (Itäinen papinkatu), tansseja tahdittaa Vallilan tango.
Ohjaus ja dramaturginen rakenne: Sanna Mäkelä ja Kimmo Alakunnas
Puvustus: Eetu Kekkonen & tiimi
Yhteistyössä: Kallio-liike ja Kallion Kulttuuriverkosto, HEO, Helsingin kaupunki
Vapaa pääsy. Osallistujamäärää ei rajoitettu.
12.6.2012
Klo 17
Lähtöpaikka: Karhupuisto
www.kallioliike.org ja www.kallionkulttuuriverkosto.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















