Kris Kristofferson

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kris-Kristofferson


KRIS KRISTOFFERSON - TOUR OF EUROPE

Brownsvillessä, Teksasissa vuonna 1936 syntynyt Kris Kristofferson tuli ennen oman levytysuransa aloittamista tunnetuksi muille artisteille säveltämistään kappaleista. Hänen sävellyksiään ovat esittäneet muun muassa Johnny Cash, Willie Nelson, Janis Joplin, Jerry Lee Lewis ja Patti Page. Sooloartistina Kristofferson nousi menestykseen vuoden 1971 "Me and Bobby McGee" -albumillaan. Tästä eteenpäin miehen maine merkittävänä countrykappaleiden säveltäjänä alkoi kasvaa, ja hänen hittinsä asettivat country-musiikin säveltämiselle aivan uudenlaiset raamit.

Kristofferson on huiman uransa aikana äänittänyt liki 30 albumia ja vastaanottanut useita musiikkialan merkittävimpiä tunnustuksia. Hänet on nimitetty Nashville Songwriters Hall of Fameen (1977), Songwriters Hall of Fameen (1985) ja vuonna 2004 Country Music Hall of Fameen. Kristoffersonin tuorein julkaisu on vuonna 2009 ilmestynyt "Closer To The Bone". Uutta albumia Kristofferson on tehnyt tuottajaguru Don Wasin kanssa ja sitä odotellaan julkaisuun vielä tämän vuoden puolella.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Kristofferson on ollut myös osa The Highwaymen -superkokoonpanoa, jonka muodostivat hänen lisäkseen Johnny Cash, Waylon Jennings ja Willie Nelson, ja joka nähtiin keikalla Turussakin vuonna 1991. Edellisen kerran Kristofferson esiintyi Suomessa vuonna 2008, kun hän heitti valtavat kehut keränneet keikat Helsingissä ja Tampereella.

Kristofferson on tuttu näky myös valkokankaalla. Golden Globe -palkittu Kristofferson on esiintynyt yhteensä yli 70 elokuvassa, joista tunnetuimpia lienee "A Star Is Born" (1976), jossa mies teki pääroolin Barbra Streisandin vastanäyttelijänä. Viimeisimpiä rooleja ovat muun muassa osat "He's Just Not That In To You" (2009) ja "Dolphin Tale" (2011) -elokuvissa.

Liput:
69 / 54 / 44 € + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm)
Valittavanasi on myös VIP-paketit. Käy tutustumassa niihin ja tilaa heti, näin varmistat itsellesi parhaat paikat sivuilta www.evetsclub.fi

Osta liput:
Lippupalvelu


Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Mannerheimintie 13
00100 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.