First Aid Kit (Swe)

Hinta: 18 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Ostorajoitus 5 kpl / hlö.

thisisfirstaidkit.com

mirelwagner.com

FIRST AID KIT SAAPUU ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ HELSINKIIN

Edelliset klubikeikkansa Tavastialla ja Turun Klubilla loppuunmyynyt ja viime viikonloppuna Ilosaarirockissa suuren teltan täyttänyt First Aid Kit palaa loppuvuodesta Helsinkiin. Ruotsalaissisarusten Klara ja Johanna Söderbergin tähdittämä yhtye nousee The Circuksen lavalle itsenäisyyspäivän iltana 6. joulukuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 20. heinäkuuta.

First Aid Kit on malliesimerkki yhtyeestä, jonka suosio on kasvanut Suomessa tasaisesti levy ja keikka kerrallaan. Debyytti-ep:nsä julkaisun jälkimainingeissa kaksikko teki ensivisiittinsä Suomeen esiintyen vuoden 2009 Ruisrockissa festivaalin pienimmällä lavalla kouralliselle väkeä, mutta jo seuraavalla Tavastian keikalle yleisömäärä oli huomattavasti suurempi.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Ensimmäisen albuminsa "The Big Black & the Blue" (2010) aikaan First Aid Kit keräsi runsaasti näkyvyyttä sekä suomalaisissa että kansainvälisissä musiikkimedioissa, keikkaili ahkerasti ympäri maailmaa ja sittemmin yhtyeen suosio on kasvanut täysin uudelle tasolle. Vuosi sitten Flow Festivaleilla yhtyeen Voimala-konserttiin oli parhaimmillaan sadan metrin jono ja viime talven hurmokselliset klubikeikat olivatkin jo loppuunmyytyjä.

Viimeisten kuukausien aikana First Aid Kit on kiertänyt tammikuussa ilmestyneen "The Lion's Roar" -kakkosalbumin merkeissä. Yhtye valittiin muun muassa The White Stripesista tutun Jack Whiten Euroopan kiertueen lämmittelijäksi ja myöhemmin tänä vuonna First Aid Kit suuntaa jälleen mittaville Pohjois-Amerikan ja Euroopan kiertueille. Joulukuun alussa on vuorossa First Aid Kitin uran seuraava harppaus: The Circuksen konsertti on First Aid Kitin toistaiseksi suurin oma keikka Suomessa.

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)