Katatonia (Swe), Alcest (Fra), Junius (Usa), su 11.11.

Hinta: 26 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 29 €, mikäli jäljellä.

katatonia.com

www.alcest-music.com

juniusmusic.com

Suomalaisen metalliyleisön suosikki Katatonia saapuu marraskuussa neljän keikan mittaiselle Suomen-kiertueelle. Elokuussa yhdeksännen studioalbuminsa "Dead End Kings" julkaisevan yhtyeen lisäksi keikoilla nähdään myös Tuska-festivaaleilla vieraillut ranskalainen Alcest ja yhdysvaltalainen Junius.

Ruotsin metalliskenen intohimoisin edustaja, Katatonia, on ammentanut musiikkiinsa sisältöä ihmissielujen iättömästä surumielisyydestä jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Progressiivisella otteella doom- ja goottivaikutteita yhdistelevä Katatonia kuuluu ehdottomasti metallimusiikin taitavimpiin tulkitsijoihin.

Katatonia on pitkän uransa aikana käynyt läpi useita miehistönvaihtoja. Vuoden 2012 Katatonia on kuitenkin voimakkaampi ja luomisvoimaisempi kuin koskaan. Elokuussa ilmestyvältä albumilta julkaistu "Dead Letters" -kappale lupaileekin kiistatonta näyttöä kitaristi Per Erikssonilla ja basisti Niklas Sandinilla vahvistetun Katatonian vyöryävästä vaikuttavuudesta.

Vaikka "Dead End Kings" -levyn tuottivat Katatonian laulaja Jonas Renkse ja kitaristi Anders Nyström, yhtye jatkoi yhteistyötään tuottaja-säveltäjä Frank Defaultin kanssa. Renkse arvostaa myös muusikkona tunnetun Defaultin kykyä levyn tunnelman luomisessa ja kuvailee tämän "tekevän kappaileita kappaleiden sisään ja nostavan musiikin toiselle tasolle". Levyllä myös vierailee hollantilaisen The Gathering -yhtyeen nykyinen laulaja Silje Wergeland.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)